Kemianteollisuus ry juhlii pitkää taivaltaan – jo 80 vuotta edunvalvontaa

Kemianteollisuus ry täyttää 80 vuotta. Vuodesta 1943 toiminut edunvalvontajärjestö juhlistaa pitkää työsarkaansa vuoden mittaan monin tavoin.

Järjestö on saanut muun muassa uuden tunnuksen, joka on esillä koko vuoden 2023 Kemianteollisuuden verkkosivuilla, esityksissä ja sidosryhmätapahtumissa.

Juhlavuosilogon pyöreät muodot voi nähdä sekä numeroina että molekyyleinä. Muotojen yhdistyminen kuvaa kemiaa, yhteistyötä ja jatkumoa.

Järjestö julkistaa kevään aikana myös juhlavuoden kunniaksi ehostetun uuden visuaalisen ilmeensä, joka jää pysyvään käyttöön.

Kemianteollisuuden verkkosivustokin uudistuu. Järjestö lupaa tarjota sidosryhmilleen ja muille lukijoilleen entistä käytettävämmän ja selkeämmän sivuston.

Vuoden kohokohta on kesällä pidettävä 80-vuotisjuhlatilaisuus, jossa muistellaan kemian edunvalvonnan vuosikymmeniä.

Sotavuosien lapsen monipolvinen historia

Kesäkuussa 1943 alkunsa saaneen järjestön historia on monivaiheinen. Järjestö kantoi ensin nimeä Kemian Keskusliitto. Perustajajäseninä oli 25 teollisuuslaitosta ja kaksi tutkimuslaitosta.

Kemian Keskusliiton rinnalle syntyi vuonna 1962 Kemian Teollisuusyhdistys. Kaksi järjestöä yhdistyivät vuonna 1967.

Kemian alan palkoista neuvotteli 1980-luvulla myös Suomen Työnantajain Keskusliiton STK:n alainen Yleinen Ryhmä, jonka jäsenyrityksistä kolmannes edusti kemianteollisuutta. Kun myös työnantajaliittoja ryhdyttiin ottamaan Yleisen Ryhmän jäseniksi, mukaan tuli vuonna 1987 startannut Kemianteollisuuden Työnantajaliitto KTTL.

Lopulta vuonna 1992 KTTL:n nimi muutettiin Kemianteollisuus ry:ksi, ja se alkoi vastata koko kemianteollisuuden edunvalvonnasta. Samassa yhteydessä Kemian Keskusliitto purettiin, ja sen toiminta siirtyi Kemianteollisuus ry:lle.

Tätä nykyä Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä. Jäsen- ja yhteistyöyhdistyksiä sillä on 13. Kemianteollisuus toimialana on Suomen merkittävimpiä.

Lue lisää aiheesta Kemianteollisuuden verkkosivulta.

(Kuva Kemianteollisuus ry) Kemianteollisuus ry:n entiset työntekijät kokoontuivat 80-vuotisjuhlavuoden ensimmäiseen tilaisuuteen Helsingin Etelärantaan jo joulukuussa 2022. Eturivissä ex-toimitusjohtajat Timo Leppä (vas.) ja Hannu Vornamo sekä nykyinen toimitusjohtaja Mika Aalto.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia