Kemin biotuotetehtaan valmistelutyöt vauhtiin

Metsä Groupin uuden biotuotetehtaan hankesuunnitteluun sisältyvät valmistelevat työt pyörähtävät käyntiin Kemissä heinäkuussa.

Valmistelevat työt tarkoittavat tehdasalueen maa-alueiden siistimistä ja rakennusten purkamista.

Purettavia rakennuksia on yhteensä 21. Ne ovat yhtiön mukaan pääosin pitkään käyttämättöminä olleita ja osittain huonokuntoisia.

Lisäksi yhtiö järjestelee alueen nykyisten tehtaiden sähkö-, IT- ja putkistoyhteyksiä.

Investointipäätös uudesta biotuotetehtaasta tehdään aikaisintaan kesällä 2020. Tehtaan rakentaminen alkaisi sen jälkeen. Tehdas voisi käynnistyä 2020-luvun alkupuolella.

Pohjoisen pallonpuoliskon mahtavin

Jos tehdashanke toteutuu, Kemiin nousee pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava laitos. Kyseessä on samalla Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi, arvoltaan 1,5 miljardia euroa.

Energia- ja materiaalitehokas tehdas toimisi täysin ilman fossiilisia polttoaineita ja tuottaisi vuosittain 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja koivusellua sekä lukuisia muita biotuotteita.

Tehdas nielisi puuta 7,6 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kaikkiaan se työllistäisi suorassa arvoketjussaan Suomessa noin 2 500 henkeä.

(Kuva Metsä Group) Metsä Groupin tehdasalue Kemissä näyttää kesäkuussa 2019 tältä. Heinäkuussa käynnistyy käytöstä poistuneiden rakennusten purkutyö.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia