Kemira aloittaa strategisen kumppanuuden materiaalien kehittämiseen keskittyvän tekoäly-yhtiön CuspAI:n kanssa.
Yhteistyö on vedenkäsittelyssä ensimmäinen laatuaan ja tähtää materiaali-innovaatioiden uudistamiseen kemianteollisuudessa hyödyntämällä edistyneitä tekoälyteknologioita.
Materiaalikehitykseen voi normaalisti mennä jopa vuosikymmen, mutta aikaa voidaan tekoälyn avulla lyhentää kuuteen kuukauteen.
”Tekoälyä hyödyntävä materiaalikehitysprosessi on nopea ja täsmällinen. On hienoa, että voimme toimia tässä edelläkävijänä”, sanoo Kemiran toimitusjohtaja Antti Salminen.
”Suurimmat globaalit haasteet, kuten puhtaan veden saatavuus, ovat pohjimmiltaan materiaalitieteillä ratkaistavia kysymyksiä, ja siksi näemme materiaalitieteiden olevan seuraava tekoälyn merkittävä soveltamisala.”
Pfas-kemikaalit pois vedestä
Kemiran ja CuspAI:n ensimmäinen projekti keskittyy pfas-kemikaalien eli niin kutsuttujen ikuisuuskemikaalien, poistamiseen vedestä.
Pfas-kemikaalien ja muiden erilaisten mikrosaasteiden poistaminen vedestä on yhä ajankohtaisempaa kuluttaja- ja ympäristöterveyttä koskevien säännösten vuoksi.
Kemira on jo aiemmin ilmoittanut investoinneista aktiivihiilen tuottamiseen. Aktiivihiiltä käytetään muun muassa tähän tarkoitukseen.
Myös Kemiran tekoälyosaamista vahvistetaan
Teknologisen kehityksen lisäksi kumppanuus keskittyy myös tekoälyosaamisen vahvistamiseen Kemirassa.
CuspAI:n kanssa tehtävän yhteistyön avulla Kemira tähtää tekoälyasiantuntijuuden kehittämiseen yhtiön sisällä sekä jatkuvan oppimisen ja innovaation kulttuurin ylläpitämiseen.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!