Kiertotalouden keskiössä

Kemira tuottaa kierrätetyistä ylijäämämateriaaleista raaka-ainetta juoma- ja jäteveden käsittelytuotteisiin. Oivallus palkittiin hiljattain eurooppalaisella ympäristöpalkinnolla.

Kemiran Porin-tehtaan läheisyydessä, entisen titaanidioksiditehtaan takapihalla, hohtaa turkoosi kaatopaikka.

Vuonna 2017 Kemira ryhtyi hyödyntämään kaatopaikan sisältämää ferrosulfaattia juoma- ja jäteveden käsittelytuotteidensa raaka-aineen, ferrisulfaatin, valmistukseen.

Oivalluksellaan yhtiö pienentää alueen ympäristökuormaa ja varmistaa samalla omissa prosesseissaan tarvittavan raaka-aineen saatavuuden vuosiksi eteenpäin.

Kemira palkittiin innovaatiostaan lokakuussa 2019 Euroopan kemianteollisuuden Responsible Care -palkinnolla, joka myönnetään ympäristövastuullisesta toiminnasta. Palkinnon jakaa Euroopan kemianteollisuuden järjestö Cefic.

”Vähennämme ympäristön kemiallista riskiä”

Kemira valmistaa Porissa juoma- ja jäteveden puhdistukseen käytettäviä saostusaineita, koagulantteja.

Aiemmin yhtiö hankki raaka-aineekseen titaanidioksidituotannon sivutuotteena syntyvää ferrosulfaattia suoraan viereisestä titaanidioksiditehtaasta.

”Käytimme prosessissamme ferrosulfaatin puhtainta laatua. Titaanidioksiditehtaan sulkemisen jälkeen meidän piti keksiä muita tapoja taata raaka-aineen saanti”, kertoo Kemiran yritysvastuujohtaja Rasmus Valanko.

Kemirasta tähyiltiin maailmalle mutta huomattiin katsoa myös lähelle: Olisiko sen omistama kaatopaikka mahdollinen ferrosulfaatin lähde?

”Tiesimme, että kaatopaikka sisältää titaanidioksiditehtaan sivuvirtojen käyttämätöntä ylijäämämateriaalia eli myös ferrosulfaatin eri laatuja. Pohdimme, voisimmeko muokata prosessejamme sen puhdistamiseen ja käyttöön.”

Selvitystyö osoitti idean toimivaksi. Alueelle on kasattu vuosikymmenten aikana miljoonia tonneja rautapitoista ylijäämämateriaalia, josta ferrosulfaattia on ammennettavissa arviolta kymmeneksi vuodeksi eteenpäin.

Jo vuonna 2017 Kemira pystyi hyödyntämään 27 000 tonnia ferrisulfaattia. Vuoden 2019 aikana määrä on kasvanut jo lähes 170 000 tonniin.

”Nyt emme pelkästään käytä sivutuotteena syntyvää ylijäämämateriaalia vedenpuhdistamiseen käytettävien tuotteiden valmistukseen, vaan olemme myös vähentämässä ympäristön kemiallista kuormitusta ottamalla materiaalin takaisin käyttöön ja kiertoon”, Valanko hymyilee.

”Meillä on vastuu kehittää kiertotaloutta”

Kemiran käyttämistä raaka-aineista 21 prosenttia on kierrätettyjä, mihin vain harvat kemianteollisuuden yritykset yltävät. Vedenkäsittelyn raaka-aineista peräti 70–80 prosenttia on muiden teollisuudenalojen sivutuotteita.

Vedenkäsittelyssä hyödynnetään Valangon mukaan jo yleisesti teollisuuden sivuvirtoja, mutta nyt palkittu hanke osoittaa, että monia mahdollisuuksia on vielä käyttämättä.

”Parhaat sivutuotevirrat, kuten romurauta ja käytetty peittaliuos, on jo valjastettu käyttöön, mutta monet muut arvokkaat virrat heitetään vielä hukkaan.”

Kemian alan yritykset ovat syvällä kiertotalouden keskiössä, sillä materiaalien uusiokäyttöön tarvitaan välttämättä kemiaa.

”Koemme, että meillä on yhteiskunnallinen vastuu olla kehittämässä kiertotaloutta ja neitseellisten raaka-aineiden käytön minimointia.”

Kiertotalous on paljon muutakin kuin kierrättämistä. Tavoite on, että materiaalit ja molekyylit pidetään mahdollisimman kauan kierrossa niiden korkeaa arvoa vaalien.

 

KEMIRAN TUOTTEILLA puhdistettua vettä juodaan kodeissa ja työpaikoilla ja käytetään monilla teollisuudenaloilla kaikkialla maailmassa. Yhtiön tuotteilla käsiteltävä vesimäärä vastaa 320 miljoonan ihmisen vuotuista vedenkulutusta.

Tätä nykyä Kemira on maailman halutuin kumppani turvallisessa, tehokkaassa ja vastuullisessa vedenkäsittelyssä. Voit lukea lisää täältä: www.kemira.com/fi/vedenkasittely.

Kemira lukuina

  • Liikevaihto 2,6 miljardia euroa.
  • Yli 4 900 työntekijää kuudella mantereella.
  • Myyntiä yli 100 maassa.
  • Toiminut vuodesta 1920, Kemira-nimellä vuodesta 1972.
  • Pörssiin 1994.

(Kuva: Kemira) Kemira tunnetaan kaikkialla maailmassa luotettavana toimijana turvallisessa, tehokkaassa ja vastuullisessa vedenkäsittelyssä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia