Kristiinankaupunkiin tulossa teollisen mitan aurinkovoimapuisto

Nordi Oy:n suunnittelema voimala tuottaisi vuosittain 45–55 gigawattituntia uusiutuvaa sähköä. Investoinnin arvo on yli 30 miljoonaa euroa.

Aurinkovoimapuiston rakennustöiden on määrä alkaa vuonna 2024 ja sähköntuotannon käynnistyä vuoden 2025 aikana.

Lålbyn alueelle tuleva voimala sijoittuu entiselle hiilivoimalan tuhkan läjitysalueelle, jolle on rajallisesti muita käyttötarkoituksia.

”Siten esimerkiksi luonnontilaisen metsän kaataminen voidaan minimoida. Myös alueen nykyinen infrastruktuuri palvelee aurinkovoimalan tarpeita hyvin, eikä uusia sähkölinjoja tarvitse rakentaa”, kertoo Nordin toimitusjohtaja Piia Heikkinen.

Kristiinankaupungissa tuotetaan jo runsaasti tuulivoimaa, ja meneillään on myös uusia tuulivoimahankkeita. Suurta aurinkovoimalaa alueella ei kuitenkaan vielä ole.

”On hienoa, että saamme tänne uuden aurinkovoimalan. Se voi palvella muun energiatuotannon ohella suunnitteilla olevia useita teollisia hankkeita, jotka tarvitsevat paljon uusiutuvaa energiaa”, sanoo Kristiinankaupungin kaupunginjohtaja Mila Segervall.

(Kuva Nordi) Kristiinankaupungin tulevan aurinkovoimapuiston pinta-ala on 59 hehtaaria. Sen sijainti on auringonsäteilyn kannalta ihanteellinen.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia