Kun ilmasto muuttuu, puhurit tulevat lännestä

Ilmastonmuutos ei juuri voimista tuulia ja myrskyjä Suomessa. Sen sijaan lännenpuoleiset tuulet yleistyvät.

Tämä selviää Ilmatieteen laitoksen tutkimuksesta, jonka julkaisi Journal of Climate -lehti.

”Meillä Suomessa syksyn myrskyt puhaltavat tulevaisuudessa entistäkin useammin lännen ja lounaan suunnalta. Samalla idästä päin tuivertavat kovat tuulet käyvät harvinaisemmiksi”, vahvistaa tutkija Kimmo Ruosteenoja.

Tutkimuksessa selvitettiin Euroopan ja Pohjois-Atlantin tuuli-ilmaston odotettavissa olevia muutoksia 21 ilmastonmuutosmallin perusteella.

Tutkittavina olivat niin tuulien keskimääräiset nopeudet, kovimmat tuulet kuin erisuuntaisten tuulien yleisyydetkin.

Tuulen suunta on tärkeä metsien kannalta

Tuulen suuntien muutoksilla on merkitystä muun muassa metsille.

Tuoreen hakkuuaukean reunoilla puut ovat herkkiä kaatumaan, ja lännenpuoleisten kovien tuulien yleistyminen saattaa erityisesti aukean itäreunan puuston vaaraan.

Rakennetuilla alueilla sateet kastelevat entistä useammin talojen lännen- ja etelänpuoleisia seiniä, mikä voi lisätä kosteusvaurioita.

”Mereltä kohti rantaa puhaltava kova tuuli voi nostaa veden pintaa niin paljon, että ranta-alueella koetaan tulvia”, Ruosteenoja kertoo.

”Toisaalta pitkällä aikavälillä tuulivoiman tuotantoedellytykset parantuvat Suomen länsirannikolla, kun navakoita meren suunnalta puhaltavia tuulia esiintyy entistä useammin.”

Keskilämpötilat nousevat selvästi

Ilmastonmuutoksen ennustetaan nostavan Suomen keskilämpötiloja useita asteita vuosisadan loppuun mennessä.

Samalla varsinkin talviajan sademäärät kasvavat huomattavasti.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia