”EI MAKSA VAIVAA ajatella heitä, Noria. Eivät hekään ajatelleet meitä.”
Sanat jäivät polttelemaan Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta. Nuori Noria ystävineen elää maailmassa, josta juomakelpoinen vesi on loppumassa.
He yrittävät löytää valtavista muovihaudoista jotain arkeaan hyödyttävää ja samalla ymmärtää, mitä nuo paljon tuhoa ja romua jälkeensä jättäneet entisaikojen ihmiset oikein ajattelivat. Vai ajattelivatko mitään?
Norjalainen Maja Lunden jatkaa teemaa teoksessaan Sininen, joka vie lukijan epämukavan lähelle tulevaisuuteen, vuoteen 2041.
Tulipalot riehuvat ja pakolaisten virrat vaeltavat kuumassa, kuivassa Ranskassa. Jokainen vesitippa on arvokas. Mielessä kangastelee toivo pääsystä pohjoisiin maihin, joissa vettä on yhä yltäkylläisesti.
OMAA VEDENKULUTUSTA ei välttämättä tule mietittyä saati säännösteltyä niin kauan kuin hanasta virtaa raikasta vettä.
Euroopan johtava vedenpuhdistuskemikaalien tuottaja Kemira nostaa aiheen keskusteluun Taloustutkimuksella teettämässään tutkimuksessa ja muistuttaa, että puhdas vesi on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Tutkimuksen tuloksista voi lukea Kemiran sivuilta.
Suomessa on 100 000 kilometriä maanalaisia vesiputkia, jotka tuovat puhtaan veden hanoihimme, ja 50 000 kilometriä viemäriputkia. Vesihuollostamme vastaa yli tuhat kunnallista juomaveden ja jäteveden käsittelylaitosta.
Suomalaisissa kotitalouksissa käytetään päivittäin keskimäärin 120 litraa vettä henkeä kohden.
Se on hurja määrä verrattuna sekä Itärannan ja Lundenin tulevaisuudenkuviin että monien kuivuudesta kärsivien maiden nykytodellisuuteen.
Puhdas vesi on kaiken elämän edellytys. Ilmastonmuutoksen ja kaupungistumisen edetessä se on myös vahvasti taloudellinen ja poliittinen kysymys ja potentiaalinen konfliktien aihe.
YLEN TEETTÄMÄSSÄ kyselyssä neljä viidestä suomalaisesta arvioi elämäntapansa täysin tai jokseenkin kestäväksi ympäristön kannalta.
Todellisuudessa elämme, asumme ja kulutamme kuin käytössämme olisi neljän maapallon verran luonnonvaroja.
Toimittaja Anni Turpeinen haastattelee Kemia-lehden Kemistin kääntöpuoli -sarjassa kemianopettaja Teemu Arppea, joka on ottanut todesta oman ympäristökuormansa minimoimisen.
Herättävätpä Onni Tonkijan öiset puuhat kunnioitusta, kauhunväreitä tai molempia, juttu antaa paljon pohdittavaa.
Niin kauan kuin Onnin kulutusjuhlat hävikkiruokaa pursuavien roskisten äärellä jatkuvat, meillä muilla riittää aihetta itsetutkiskeluun. Kuinka kestävä nykyinen elämäntapamme oikeasti onkaan?
Leena Joutsen
Kirjoittaja on Kemia-lehden päätoimittaja. Blogi on versioitu lehden lokakuun numeron pääkirjoituksesta.
Lisää aiheesta
Kemiran Jari Rosendahl: Puhdasta vettä tarvitaan maailman tappiin
Emmi Itäranta Uusiouutiset-lehdessä:
