Suomalaisissa vedenpuhdistamoissa voitaisiin jo nykyisillä tekniikoilla poistaa vedestä liki kaikki lääkeainejäämät. Syynä siihen, että niin ei tehdä, ovat menetelmien korkeat kustannukset.
Näin toteaa professori Mika Mänttäri LUT-yliopistosta Lappeenrannasta.
Tekniikoita hiotaan siksi entistä tehokkaammiksi. Se onnistuu, kun eri aineiden ja molekyylien käyttäytymistä opitaan tuntemaan paremmin.
Mänttäri ryhmineen on mukana kestävän lääkekehityksen Sudden-hankkeessa, jota rahoittaa Suomen Akatemia ja vetää Helsingin yliopiston professori Jari Yli-Kauhaluoma.
Lappeenrantalaistutkijat keskittyvät projektissa kolmeen eri teknologiaan.
Lääkejäämiä voidaan ensinnäkin erotella vedestä membraani- eli kalvosuodatuksella. Lääkeaineet jäävät väkevöityneinä membraanin läpäisemättömään jakeeseen.
Toinen LUTissa tutkittava menetelmä on sitoa lääkeaineet vedestä kiinteään aineeseen eli adsorbenttiin. Tarkoitukseen voidaan käyttää esimerkiksi aktiivihiiltä tai Lappeenrannassa kehitettyä sahanpuruadsorbenttia.
Lääkeainemolekyylit voidaan myös hajottaa pienemmiksi yhdisteiksi. Lappeenrantalaisten rakentama koronapurkausmenetelmä pilkkoo lääkemolekyyleja energiatehokkaammin kuin perinteiset hapettimet, kuten otsoni.
”Tuotamme osaltamme tietoa puhdistamisen haasteista, jotta lääketeollisuus voisi jatkossa suosia ainesosia, joiden puhdistus onnistuu paremmin, tai jotka ovat lähtökohtaisesti ympäristövaikutuksiltaan vähemmän haitallisia”, Mänttäri kertoo LUT-yliopiston nettisivuilla.
Lääkkeitä vesistöissä yhä enemmän
Lääkeaineita kertyy ympäristöön jatkuvasti. Lääkejäämien kulkeutumista vesistöihin ovat nopeuttaneet muun muassa kaupungistuminen, väestönkasvu ja väestön ikääntyminen.
Erityisen haitallisia ovat vesien hormoni- ja antibioottijäämät. Vesistöihin pääsevien moninaisten lääkeaineiden haittavaikutuksia ihmiselle ja luonnon monimuotoisuudelle ei kuitenkaan tunneta vielä tarkasti.
