Rakentamisen elinkaaren laboratorioyritys Labroc tuottaa muun muassa betoni- ja sisäilma-analytiikan palveluja. Kuva: Pixabay.

Labroc Oy teki uuden yrityskaupan – osti turkulaisen asbestilaboratorion

Rakennusalan laboratorioyritys Labroc Oy on ostanut turkulaisen AT Labra Oy:n laboratorioliiketoiminnan.

AT Labran toiminta keskittyy jatkossa Labrocin Turun laboratorioon Apilakatu 13:een. Vaihdos tapahtuu 10. kesäkuuta.

”Saamme kaupan myötä paikallistuntemusta ja osaavaa henkilöstöä haitta-ainetutkimuksiin”, sanoo Labrocin toimitusjohtaja Leo Partanen.

”Näin asemamme rakentamisen elinkaaren laboratoriona vahvistuu Turun seudulla.”

AT Labra on erikoistunut asbesti- ja haitta-aineanalyyseihin.

Uusi strategia tuonut muitakin muutoksia

Labroc saattoi aiemmin keväällä päätökseen myös Tampereen asbesti- ja kuitulaboratorion (Taklab) oston.

Kaikki Taklabin laboratoriot siirtyivät fuusiossa Labrocin nimiin, minkä myötä yhtiön verkosto laajeni Turkuun ja Jyväskylään.

Alkuvuodesta Labroc oli puolestaan myyvänä osapuolena, kun Tesproma Oy osti yhtiön kalibrointipalvelut.

Tesproma-kauppa oli seurausta Labrocin uudesta strategiasta, jonka mukaan yhtiö keskittyy rakentamisen elinkaareen. Yhtiön palveluihin kuuluvat asbesti-, haitta-aine-, betoni-, sisäilma- ja ympäristöanalyysit.

Vuonna 2013 perustettu yhtiö työllistää tätä nykyä 70 henkeä kuudella paikkakunnalla. Labrocin viime vuoden liikevaihto oli noin 10 miljoonaa euroa.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia