Muinaisjäännösrekisteri ja arkeologinen paikkatieto tukevat sekä tutkimusta että kulttuuriperinnön suojelua.
Helsingin yliopistossa väittelevä Johanna Roiha selvitti väitöskirjassaan, kuinka rekisteriä ja arkeologista paikkatietoa voidaan kehittää edelleen.
Suomen muinaisjäännösrekisterissä on nykyään yli 70 000 arkeologista kohdetta.
Tätä nykyä rekisteri soveltuu Roihan mukaan tutkimuskäyttöön vain rajallisesti, sillä esimerkiksi kartat, sijainti tai metatiedot voivat olla puutteellisia tai epäselviä.
Hän havaitsi työssään muun muassa 1970-luvulla Pornaisissa löydetyn arkeologisen kohteen, jonka sijaintitieto rekisterissä osoittautui vääräksi. Hän onnistui paikantamaan sen oikein.
Kohde on toistaiseksi ainoa rekisterissä oleva erillinen ruttohautausmaa, jonka sijainti ja olemassaolo on saatu varmistettua kenttätutkimusten avulla.
Apuna uusi teknologia
Muinaisjäännösten paikantamista ja dokumentointia erityisesti metsätalousalueilla voidaan tehostaa varsinkin aserkeilauksen ja paikkatietoanalyysien avulla, Roihan tutkimus osoittaa.
Hän testasi droonilla tehtyä ilmalaserkeilausta laaja-alaisessa rautakautisessa ja keskiaikaisessa kohteessa Hartolassa.
Alueen tiheä kasvillisuus ja taimikko peittivät alleen matalat mahdolliset hautaröykkiöt, jotka olivat kuitenkin selvästi havaittavissa laserkeilausaineistosta.
Tutkimusten ansiosta arvio röykkiöiden lukumäärästä yli kaksinkertaistui, ja kenttätutkimuksissa löytyi lähistöltä myös kokonaan uusi, valtakunnallisesti merkittävä arkeologinen kohde.
FM Johanna Roihan väitöskirja Mikä – missä – milloin? – Tapaustutkimuksia Suomen arkeologisesta paikkatiedosta tarkastetaan 25.4.2025.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
