Villamammutteja ei ajanut hitaaseen sukupuuttoon ilmaston vähittäinen muuttuminen. Sen sijaan eläinten katoamisen syy on jonkinlaisten äkillisten vastoinkäymisten vyöry.
Tähän johtopäätökseen päätyy Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon johtama kansainvälinen tutkimus.
Tutkimuksessa tarkasteltiin hiilen, typen, rikin ja strontiumin isotooppikoostumuksia mammuttien luissa, jotka oli kerätty Wrangelinsaarelta Siperian rannikolta.
Luustoon tallentuvat isotooppiarvot kertovat useiden vuosien keskiarvoisen kehityksen eläinten elinympäristössä.
Tulokset paljastivat, että mammuttien ravintoekologiassa ei tapahtunut muutosta. Eläimet olivat eläneet loppuun saakka vakaissa oloissa ja nauttineet samanlaista ravintoa kuin jääkauden huippuvuosina.
Juomavesi pilaantui, ruoka jäi jään alle
Luista löytyi kuitenkin merkkejä siitä, että Wrangelin viimeiset mammutit saattoivat joutua juomaan hyvin huonolaatuista vettä.
Saaren jokiverkostoon vapautuu ajoittain kallioperästä hyvin korkeita pitoisuuksia haitallisia ja myrkyllisiä alkuaineita.
Mammuttien luiden rikki- ja strontiumisotoopit viittaavat siihen, että kallioperän rapautuminen on muutaman vuosituhannen mittaan kiihtynyt ja pilannut veden.
Kaikista vastoinkäymisistä ei jää jälkiä luihin. Tutkijoiden mukaan esimerkiksi kylmään maahan satanut vesi muodostaa kivikovan jääkerroksen, joka estää kasvinsyöjien pääsyn ravinnon lähteille. Tämä voi aiheuttaa tuhansien eläimien massakuolemia.
Ilmiö on tuttu nykyajalta. Vuonna 2003 massakuoleman uhreiksi joutui Kanadan pohjoisosissa 20 000 myskihärkää.
Viimeiset mammutit elivät neljä vuosituhatta sitten
Villamammutin sukupuuton syy on askarruttanut tutkijoita vuosikymmeniä.
Lajin luultiin pitkään hävinneen osana suurten nisäkkäiden sukupuuttoaaltoa, joka tapahtui viimeisimmän jääkauden päätyttyä noin 11 000–12 000 vuotta sitten.
1990-luvun alussa arvio päivittyi. Wrangelinsaarelta löytyneiden mammutinluiden radiohiiliajoitukset osoittivat, että laji katosi vasta noin 4 000 vuotta sitten.
Suuret muutokset ilmastossa, kasvillisuudessa ja saaren elinalueen koossa olivat sattuneet jo tuhansia vuosia aiemmin.
Tuoreen tutkimuksen julkaisi Quaternary Scientific Reviews.
Kuvassa mammutin poskihammas jokirannassa Wrangelinsaarella. Kuva: Juha Karhu
