Me ratkaisemme, kuinka käy

MILLAISESSA MAAILMASSA haluaisit lastesi lasten kasvavan?

Huonot uutiset ympäristön ja ilmaston tilasta aiheuttavat ahdistusta, syyttelyä ja torjuntaa. Kannattaako edes yrittää, kun päästöt ja jätevuoret vain jatkavat kasvuaan?

Valtavien ongelmien rinnalla omat vaikutusmahdollisuudet näyttävät olemattomilta. Kun uhka tuntuu ylivoimaiselta, houkutuksena on ummistaa silmät ja jatkaa kuten ennenkin.

Valintamme eivät ole yhdentekeviä, sillä kaksi kolmasosaa Suomen kasvihuonepäästöistä aiheutuu kotitalouksien kulutuksesta.

Arkiset tottumuksemme syövät sitä aikalisää, jota luonnontieteiden ja teknologian saavutukset antavat ilmastolle.

KUN KYLLIN MONI meistä keventää ilmastokuormaansa konkreettisin toimin, päästöt kääntyvät laskuun.

Hyvää tulosta syntyy jo sillä, että jättää tekemättä. Ilmasto kiittää jokaisesta ostamatta jääneestä halpisvaatteesta ja väliin jätetystä autoilusta.

Kierrätystavara uuden sijasta on win-win-diili ympäristön ja kukkaron eduksi, samoin ruoantähteiden taikominen hävikkiherkuiksi.

Lahjat voi ajatella uusiksi. Ilahtuisiko ystävä konserttilipuista tai lautapeli-illasta?

Omien tekojen vaikutusta voi arvioida yle.fi-sivustolta löytyvällä ilmastolaskurilla.

Kirittävää riittää, sillä keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on viitisen kertaa suurempi kuin globaalisti kestävä taso. Suurimman osan siitä aiheuttavat lämmitys, lihansyönti ja lentäminen.

Pohjoista sijaintiamme emme voi muuttaa, mutta voimme pudottaa huonelämpötilaa ja vaihtaa vihreään sähköön tai maalämpöön.

Punaisen lihan osittainenkin korvaaminen kasviproteiineilla hyödyttää myös omaa terveyttä.

Lomalennon voi vaihtaa lähimatkailuun, ja työlentojen tarpeellisuuden voimme nostaa keskusteluun työpaikalla.

MONET OVAT jo ryhtyneet tuumasta toimeen ja sparraavat mielellään muitakin. Yhteisöllisyyden voimaa ja virikkeitä ilmastotekoihin voi hakea sosiaalisen median ryhmistä ja nettisivustoilta.

Vertaisryhmiä löytyy helposti, jos haluat matkustaa maata pitkin, kierrättää käyttökelpoista ja vähentää jätekuormaasi.

Omaa hiilijalanjälkeään voi pienentää myös kompensoimalla.

Mikä on sinun seuraava ilmastotekosi?

Leena Joutsen
Kirjoittaja on Kemia-lehden päätoimittaja.

 

Vinkkejä ja virikkeitä

aktivistimummot.fi

kierrätyskeskus.com

maatapitkin.net

roskapaivassa.net

 

Vähennetään ruokahävikkiä

fiksuruoka.fi

matsmart.fi

reseptitaivas.fi/havikkireseptit

saasyoda.fi

 

Haluatko kompensoida?

ilmastoapu.fi
ilmastonpuolesta.fi
karbonautti.com

 

Onko mielessäsi muita linkkivinkkejä tai ajatuksia aiheesta? Lähetä viesti toimitukseen tästä linkistä, niin voimme päivittää kirjoitusta. Osallistut samalla arvontaan! Arvonnan voittaja saa valita Kemia-lehden, Uusiouutisten, TTT-lehden tai Tunne & Mieli -lehden vuosikerran.

 

Lue myös

Anu Harkki: Miten reagoimme ilmastouhkaan?

 

Tartu tarjoukseen!

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia