Kuinka paljon yhteyttäminen sitoo hiiltä metsiin? Hiilinielun kokoa on ollut erittäin vaikeaa mitata, mutta karbonyylisulfidi tarjoaa tehtävään uuden, lupaavan työkalun.
Yksi perinteinen tapa hiilinielun tutkimiseen on mitata kasvien ilmakehän kanssa vaihtaman hiilidioksidin määrä. Menetelmän ongelma on, että kasvit hengittävät hiilidioksidia ilmakehään samaan aikaan kun ne yhteyttävät eli sitovat hiiltä.
Kasvit nielevät ilmasta myös karbonyylisulfidia, joka on ilmakehän yleisin orgaaninen rikkiyhdiste. Sen sijaan ne eivät itse tuota karbonyylisulfidia, joten sitä siirtyy vain yhteen suuntaan. Yhdiste on siksi erittäin lupaava merkkiaine yhteyttämisen määrää mitattaessa.
Helsingin yliopiston tutkijat ovat ottaneet uuden työkalun käyttöön. He selvittivät Hyytiälän metsäasemalla, kuinka paljon männynneulaset sitovat karbonyylisulfidia suhteessa hiilidioksidiin.
Tutkijat mittasivat karbonyylisulfidin vaihtoa maakammiossa, puiden oksistossa ja ylempänä ilmakehässä.
Erityisesti he tutkivat, kuinka karbonyylisulfidin ja hiilidioksidin suhde muuttuu tärkeimpien ympäristötekijöiden eli säteilyn ja kosteuden vaikutuksesta.
Akatemiaprofessori Timo Vesalan mukaan Pnas-lehdessä julkaistu tutkimus merkitsee huomattavaa edistysaskelta karbonyylisulfidiin perustuvissa yhteyttämismittauksissa.
Nykyisissä biosfäärin hiilenkiertoa kuvaavissa malleissa on kymmenienkin prosenttien eroja, koska yhteyttämisen mittaamisen keinot ovat olleet niin epätarkkoja.
”Mittausten nyt tarkentuessa hiilen sidontamalleja pystytään parantamaan”, Vesala uskoo.
(kuvassa) Helsingin yliopiston tutkijat mittasivat karbonyylisulfidin vaihtoa muun muassa oksakammiolla.
