Metsille kehitetään uutta biolannoitetta

Suomessa kehitetään uutta biopohjaista metsälannoitetta. Aalto-yliopisto, Luonnonvarakeskus ja Lahden seudun kehitys Ladec Oy ovat saaneet tutkimushankkeeseen rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta.

Lannoitteessa käytetään muun muassa puutuhkaa ja yhdyskuntaperäistä lietettä. Lisäksi tutkijat selvittävät muiden mahdollisten sivuvirtojen, kuten viljapölyn ja betonilietteen, soveltumista lannoitteen raaka-aineiksi.

Hankkeen päämääränä on saada aikaan kestävän kehityksen mukainen paikallinen lannoitevalmiste, jolla erilaisten massavirtojen sisältämät ravinteet saatetaan takaisin metsiin parantamaan niiden kasvua ja hiilinielua.

Tavoitteena on lisäksi, että uuden tuotteen hiilijalanjälki olisi huomattavasti pienempi kuin vastaavan keinolannoitteen.

Aalto-yliopisto vastaa hankkeessa lannoitteen valmistamisesta. Luonnonvarakeskus selvittää lannoiterakeiden huuhtoutumisherkkyyttä laboratorio- ja maastokokein. Ladec kartoittaa kierrätyslannoitteen arvoketjuun kuuluvia yrityksiä ja aktivoi niitä mukaan projektiin.

(Kuva) Uutta biolannoitetta on tarkoitus kokeilla ensimmäiseksi Lahden seudun metsissä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia