Helsingin yliopiston spinout-yhtiö Acouspin on kehittänyt ja patentoinut teknologian, jolla nanokuitujen kokoa voidaan säätää reaaliaikaisesti tuotantoprosessin aikana.
Uusi ultraäänipohjainen sähkökehruuteknologia mahdollistaa läpimitaltaan ainoastaan nanometrin paksuisten kuitujen tuottamisen useista eri materiaaleista, mikä on alalla merkittävä edistysaskel.
Menetelmällä valmistettuja nanokuituja voidaan hyödyntää esimerkiksi mikromuovien poistamiseen vedestä ja bakteerien suodattamiseen ilmasta.
Lisäksi kuituja käytetään muun muassa sähköisessä liikkumisessa, terveydenhoidossa ja lääketeollisuudessa.
”Teknologiamme on erinomainen esimerkki siitä, mitä voidaan saavuttaa yhdistämällä eri tieteenaloja, kuten tekoälyä, fysiikkaa ja materiaalitiedettä luomaan uusia deeptech-ratkaisuja”, sanoo Helsingin yliopiston elektroniikan professori Ari Salmi.
Skaalautuva tuotantomenetelmä teolliseen käyttöön
Acouspin on jo onnistuneesti osoittanut teknologiansa kaupallisen potentiaalin ja skaalautuvuuden. Nyt yhtiö keskittyy viemään menetelmää mahdollisimman laajalle.
Koska valmistusprosessi soveltuu monille teollisuudenaloille, sillä on hyvät edellytykset päästä mukaan markkinaan, jonka kokonaisarvo on jopa 20 miljardia.
”Me myymme teknologiaamme niin, että kynnys sen käyttöönotolle on mahdollisimman matala, toisin sanoen alhainen aloitusmaksu ja pay as you go -hinnoittelu”, kuvailee yhtiön toimitusjohtaja Maximilian LeRoux.
Palvelu sisältää hänen mukaansa yksinkertaisen käyttöliittymän ja tekoälyohjatun työkalun, joka parantaa tuotantoprosessia jatkuvasti.
”Poistamalla esteitä ja optimoimalla tuotantotehokkuutta raivaamme tietä nanokuitujen laajemmalle käytölle jokapäiväisissä sovelluksissa.”
Takana toistakymmentä vuotta tutkimusta
Acouspinin teknologia perustuu yli kymmenen vuoden huippututkimukseen, jota on Helsingin yliopiston lisäksi tehty Tarton yliopistossa.
Spinout-yhtiö syntyi lopulta Ari Salmen johtaman ryhmän työn tuloksena vuonna 2024.
Maximilian LeRoux’n, teknologiajohtaja Felix Sundbladin ja pääinsinööri Jere Hyvösen yhdessä perustama Acouspin oy sai alkupääomansa Helsingin yliopiston rahastoista.
”Acouspinin kaupallistamismatka haavanhoidon konseptista edistykselliseen skaalautuvaan nanokuituteknologiaan todistaa yhteistyön voiman ja merkityksen”, sanoo Helsingin Innovaatiopalvelut oy:n toimitusjohtaja Marko Hakovirta.
”Tällä teknologialla on suuri kaupallinen ja teollinen potentiaali, joten uskomme Acouspinin menestykseen.”
Päivi Ikonen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!