Muoviämpäreille kolmas elämä vessaharjoina

Reilut 60 000 käytettyä leikkokukkaämpäriä on saanut uuden muodon vessaharjoina ja muina siivousvälineinä.

Ämpärit kerättiin kierrätystuotannon raaka-aineeksi S-ryhmän myymälöistä, ja ne jalosti uusiokäyttöön hausjärveläinen Sinituote Oy.

Sama muovi elää vessaharjoissa jo kolmatta elämäänsä, sillä myös kukkaämpärit oli aikoinaan tehty kierrätysmateriaalista.

Vessaharjat ja muut kolmannen kierroksen siivoustuotteet eli kaakeliharja, tiskiharja ja 15 litran sanko tulevat syyskuussa myyntiin Suomen Prismoihin ja S-marketeihin.

Kierrätysraaka-aineen käytön on laskettu pudottavan tuotteiden ilmastopäästöjä peräti 90 prosenttia.

Tuotanto hiilineutraalia

Sinituote kuuluu kierrätysmuovin hyödyntäjänä Euroopan edelläkävijöihin. Yli 35 prosenttia muovituotevalmistajan käyttämästä raaka-aineesta on kierrätettyä.

”Tavoitteenamme on kasvattaa määrää entisestään”, sanoo yrityksen muovituotannon johtaja Jarkko Heino.

Yhtiö on myös onnistunut kutistamaan Kokemäen-tehtaansa hiilijalanjälkeä niin, että yritys on nyt hiilineutraali.

Tehtaan energiankulutusta on pienennetty muutamassa vuodessa liki 30 prosenttia, vaikka tuotannon volyymi on kasvanut.

Tehtaan omat aurinkopaneelit kattavat sen energiantarpeesta noin viidesosan, loppu on pohjoismaista vesivoimaa. Talvisin tehdas lämpenee hukkalämmöllä.

Toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz korostaa myös tuotteiden pitkäikäisyyttä.

”Kun kuluvat osat, kuten tiskiharjan pään tai mopin mikrokuituisen pesimen, voi itse vaihtaa, tuotteen runko kestää käytössä jopa vuosikymmeniä. Tällä on suurin vaikutus tuotteen koko elinkaaren ympäristövaikutuksiin.”

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia