Ahkerat kekomuurahaiset pitävät yllä metsäluonnon monimuotoisuutta, saalistavat tuhohyönteisiä ja kierrättävät ravinteita. Ympäristön ja ilmaston muuttuminen uhkaa myös metsien pieniä uurastajia.
Arja-Leena Paavola
”Ahkera kuin muurahainen.”
Sanonta pitää pitkälti paikkansa, sanoo apulaisprofessori Jouni Sorvari Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitoksesta.
Soveltavan ekologian tutkija on erikoistunut yhteiskuntahyönteisiin ja etenkin punamustiin kekomuurahaisiin.
Ne ovat toimissaan sekä nopeita että tunnollisia. Jos tarvetta touhuamiselle ei kuitenkaan ole, kannattaa säästää energiaa ja pysytellä rauhassa pesän uumenissa. Siellä muurahaiset saattavat vetää hirsiä sikiöasennossa pitkiäkin aikoja.
Myytti alati uutterista puurtajista pysyy yllä, sillä ihminen ei keon sisään yleensä näe.
Koulupojasta asti muurahaisia harrastaneella Sorvarilla on ollut pesiä myös kotonaan. Hänellä oli tapana tarjoilla suojateilleen proteiinipitoista hyytelöravintoa, jota ne popsivat hyvällä halulla.
Lisäksi hän piti keot kunnossa muun muassa poimimalla vanhuuteen kuolleet yksilöt pinseteillä pois tauteja levittämästä.
”Kerran olin nappaamassa yhtä jalat sykkyrässä maannutta muurahaista, mutta se nousikin jaloilleen ja oli heti tosi kiireisen näköistä, kun oli jäänyt kiinni ruokakupin takana nukkumisesta”, Sorvari naureskelee.
Kekojen kiertotalous
Muurahaiset kuuluvat Suomen luonnon maahyönteisten joukossa valtalajeihin. Meillä on tusinan verran muurahaislajeja, jotka tekevät pesänsä kasvimateriaalista, kuten neulasista, oksien palasista ja varpujen lehdistä.
Hyödylliset muurahaiset saalistavat tuhohyönteisiä ja pystyvät jossain määrin pitämään kurissa puita tuhoavia, haitallisia toukkia.
Kekomuurahaiset myös kierrättävät tehokkaasti ravinteita metsässä. Keon rakennusmateriaalit, muurahaisten ulosteet ja saalishyönteisten tähteet ovat typpi- ja fosforipitoista tavaraa.
”Korkeammassa pH:ssa mikrobit pystyvät hajottamaan muurahaisten kierrättämiä neulasia paremmin. Neulasiin sitoutunut fosfori hajoaa mineraaliseksi fosforiksi, jota kasvit pystyvät käyttämään”, Sorvari kuvailee.
Mikrobitoiminnan seurauksena kekorakenteesta vapautuu ravinteita lähiympäristöön, jonka maaperästä tulee ravinteikkaampaa ja kuohkeampaa kuin muualla metsässä.
”Tämän huomaa siitä, että puut voivat keon ympärillä kasvaa paljon suuremmiksi. Puuntaimet venyvät nopeasti hylättyjenkin pesien kohdalla. Kekojen lähellä kasvaa lisäksi kieloja ja erilaisia kastikoihin kuuluvia heiniä.”
Kekomuurahaiset lisäävät myös biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta. Niiden keoissa asustaa satoja muitakin eliölajeja, kuten maaperäpunkkeja ja kovakuoriaisia, joista jotkut viettävät koko elämänsä muurahaiskeossa.
Myös pesän vieraiksi pääseville asukkaille on tarjolla oikein mukavat puitteet: turvaa, ulkomaailmaa tasaisemmat lämpötila- ja kosteusolosuhteet ja riittävästi ravintoa.
Juttu metsiemme ahertajista ilmestyi numerossa 4/2020. Lue koko juttu täältä.
(Kuva Jouni Sorvari) Kekomuurahaiset eivät ole pelkästään ahkeria vaan myös vahvoja. Naaraspuoliset työläiset kykenevät kantamaan jopa 3 000 kertaa omaa painoaan raskaampia lasteja.
