Suomessa on kestävästi hyödynnettävissä olevaa tuulivoimapotentiaalia kymmenen kertaa enemmän kuin toistaiseksi rakennettu kapasiteetti.
Näin todetaan Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tuoreessa selvityksessä.
Tuulivoimapotentiaali Suomessa -raportti arvioi, että tuulienergian potentiaalinen kokonaiskapasiteetti on liki 70 000 megawattia.
Vuoden 2023 loppuun mennessä tuulivoimaa oli rakennettu hieman yli 7 000 megawattia.
Tunnistetusta potentiaalista reilut 40 000 megawattia on maatuulivoimaa.
Noin 17 000 megawattia on Suomen aluevesille sijoittuvaa ja suunnilleen 10 000 megawattia aluevesien ulkopuoliselle Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvaa merituulivoimaa.
Potentiaali jakautuu epätasaisesti
Raportin mukaan erot alueiden välillä ovat kuitenkin suuria ja kasvavat entisestään.
Valtaosa tuulivoimapotentiaalista sijoittuu länteen ja pohjoiseen, jonne tuulivoimaa on jo rakennettu ja suunnitteilla eniten.
Tuulivoimapotentiaalin epätasaista maantieteellistä jakautumista korostaa vielä merituulivoiman kehittyminen ja sen mahdollinen nousu varteenotettavaksi energiantuotantomuodoksi.
Idässä ja etelässä erilaisia rajoitteita
Idässä tuulivoimapotentiaalia rajoittavat etenkin puolustusvoimien aluevalvontajärjestelmän tarpeet ja sähkön siirtokapasiteetti.
Monissa itärajalle ulottuvissa maakunnissa, kuten Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, kapasiteetti keskittyy niiden länsiosiin.
Etelässä merkittävä rajoitus on tiivis yhdyskuntarakenne.
”Tuulivoiman merkityksen kasvu lisää painetta sen alueellisen jakautumisen tasaamiselle. Etenkin Itä-Suomessa tulisi ratkaista tuulivoiman hyödyntämistä rajoittavia tekijöitä”, sanoo Syken tutkija Kimmo Nurmio.
”Se osaltaan parantaisi näiden alueiden elinvoimaa, lieventäisi tuulivoiman keskittymisen haitallisia vaikutuksia ja hajauttaisi energiajärjestelmäämme.”
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!