Nahkakantinen kirjasto

MUSTEEN ISKEMINEN omaan nahkaan kuului ennen vanhaan merimiesten yksinoikeuksiin. Tatuointi ilmestyi iholle viimeistään Tanskan salmien jälkeen.

Merimiesleiman sai tosin aikoinaan myös muutama kemian opiskelija, jokunen takamukseensa. Leimatut erotti muista siitä, etteivät he enää suostuneet saunaan yhdessä muiden kanssa.

Nykyään sama ilmiö koskettaa niitä, joiden näkyviin ruumiinosiin on kirjailtu eksäksi muuttuneen puolison nimi. Ongelma on iso, sillä eksääntymisen todennäköisyys on 51 prosenttia. Vielä isompi se on aktiivista seuraelämää viettävillä sinkuilla.

Fiksuinta olisi antaa seurustelukumppaneilleen kierrätettävä lempinimi, jonka voi sitten huoletta ikuistaa käsivarteensa. Esimerkiksi Pupu on hyvä, koska se käy kaikille pupuille välillä 1…N.

ITSENSÄ VÄRJÄÄMINEN on yleistynyt siinä määrin, että automaalitehtaissa riittää kiirettä. Jos esimerkiksi haluaa olla uskottava vapaaottelija tai bikinijumppari, on välttämätöntä peittää määräosa kehostaan erilaisilla pigmenteillä.

Myös vaikkapa blogin tai vlogin pitäminen edellyttää merkittävää naamiovärjäystä. Tviitin voi toistaiseksi päästää ilmoille ilman sen suurempaa taiteilua.

Kuvien ja nimien lisäksi ihoille ilmestyy pitempiäkin tekstejä. Jos käytäntö olisi ollut voimassa kauemmin, saattaisimme opiskella Suomen historiaa suoraan kansalaisten selkänahasta.

VIIME SOTIEN sukupolvi olisi parkittu oman aikansa polttavilla iskulauseilla. Kollaa kestää!

Aikakauden suosikkikuvia olisivat olleet Mannerheim hevosella tai ilman.

Sitä ennen tyypillinen ihoslogan olisi ollut Nälkä maustaa ruoan. Kieltolain päättymistä olisi juhlittu riemukkailla 543210-tatuoinneilla.

Jälleenrakennusaika olisi piirtynyt nahkaan kuvina sotakorvauslaivoista ja rintamamiestaloista.

Vuoden 1956 yleislakon kunniaksi moni olisi koristanut hipiänsä komealla Kymmenen prosenttia -julistuksella, lainkaan muistamatta inflaation vaikutusta korotukseen.

1960-LUVULLE TULTAESSA liikennekuvaelmien skaala olisi vähitellen laajentunut hevosista ja häkäpönttöautoista eteenpäin.

Vähänkin riskimpi olisi voinut ottaa kroppansa koristeeksi aidon kokoisen kuplavolkkarin. Volkswagenit eivät tosin nimestään huolimatta olleet mitään kansanautoja. Kansa nimittäin käveli.

Jokainen itseään kunnioittava taksikuski olisi tietenkin kantanut Moskvitš-tatskaa. Ajan hengessä nahkaan olisi pistelty myös teksti Mikään ei ole ikuista paitsi Neuvostoliitto.

Ehkä joku olisi muistuttanut Berliinin muurin pystyttämisestä numeroin 13.8.1961.

Poliittisesti valveutuneet olisivat tikkauttaneet näkyvään paikkaan kuvan Kekkosesta. Vastarannan kiiski olisi toki voinut valita Ahti Karjalaisen tai Ele Aleniuksen profiilin.

Radikaali nuoriso olisi sijoittanut pakollisen Che Guevaran seinäjulisteen sijasta rintaansa.

VIIMEISTÄÄN PERUUTUSPEILIIN katsomalla kuitenkin ymmärtää, ettei ihmisen suurinta elintä kannata käyttää piirustus- tai kirjoitusalustana.

Maailmassa ei ole mitään pysyvää eikä myöskään ihonkestävää. Ainoa poikkeus ovat tietysti luonnontieteen kaavat, mutta niilläkin tuppaa olemaan vain vähän tentinjälkeistä käyttöä.

Tatuointien poistopajoista kantautuukin nenään yhä sakeampi laserin käry.

Keemikko
Huvittavasti kuvittamaton

Kirjoittaja on Kemia-lehden pakinoitsija, joka väittää katsovansa maailmaa erlenmeyerlasien läpi. Valkoisen takin alla piilee kuitenkin monitaitoinen maailmankansalainen, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia