Kasviöljyt sopivat Nesteen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi. Kuva: Neste.

Neste ja Bayer kehittävät uudistuvilla viljelymenetelmillä tuotettuja kasviöljyjä

Neste ja kansainvälinen Bayer-konserni ryhtyvät yhdessä kehittämään syysrapsin ekosysteemiä Yhdysvalloissa.

Osapuolet ovat allekirjoittaneet yhteistyöstä aiesopimuksen.

Työn tähtäimessä on syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

Vaikka Neste keskittyy vahvasti jäte- ja tähderaaka-aineisiin, yhtiö tutkii ja kehittää aktiivisesti myös muita uusiutuvia raaka-aineita, kuten uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettuja kasviöljyjä.

Uudistavien viljelymenetelmien tavoitteena on sitoa hiiltä hyväkuntoisempaan peltomaahan, edistää luonnon monimuotoisuutta ja vähentää maatalouden päästöjä.

Pienentää hiili-intensiteettiä

”Yhteistyö Bayerin kanssa on linjassa Nesteen pyrkimysten kanssa kehittää uudistaviin viljelymenetelmiin perustuvia konsepteja”, sanoo johtaja Artturi Mikkola Nesteestä.

”Uutena välikasvina ja viljelykiertoon sopivana vaihtoehtona syysrapsi sopii hyvin konsepteihimme.”

Mikkolan mukaan syysrapsilla on potentiaalia pienentää raaka-aineiden hiili-intensiteettiä. Se voi myös lisätä viljelyjärjestelmien ympäristöhyötyjä ja tarjota viljelijöille uusia tulonhankintamahdollisuuksia.

Neste voi käyttää rapsiöljyä esimerkiksi uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuotannossa.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia