Neste on sopinut japanilaisen Itochu-yhtiön kanssa, että Itochusta tulee suomalaisyhtiön uusiutuvan dieselin virallinen jakelija Japanissa.
Sopimuksen myötä Neste MY -dieselin saatavuus Japanissa laajenee esimerkiksi Osakan alueelle. Osakassa polttoainetta toimitetaan muun muassa vuoden 2025 maailmannäyttelyn rakennustyömaalle.
Itochu on tarjonnut Nesteen uusiutuvaa dieseliä valikoiduille japanilaisasiakkaille vuodesta 2021.
“Nesteen ja Itochun kumppanuus alkoi alun perin jo vuonna 2010, jolloin teimme yhteistyötä uusiutuvan dieselin parissa Kaliforniassa. Olemme iloisia voidessamme nyt syventää yhteistyötämme laajentamalla uusiutuvan dieselin jakelua Japanissa”, sanoo Itochun öljytuotteiden yksikön johtaja Tatsuya Tanaka.
Myös johtaja Peter Zonneveld Nesteen uusiutuvien liikennepolttoaineiden yksiköstä kertoo olevansa erittäin iloinen Neste MY uusiutuvan dieselin tarjonnan laajentamisesta Japanissa.
“Uskomme, että kaikkia mahdollisia ratkaisuja tarvitaan, jotta voimme pienentää kuljetusalan päästöjä ja tukea Japania hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa vuoteen 2050 mennessä”, Zonneveld sanoo.
Neste MY -diesel valmistetaan sataprosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista.
Nesteen ja Itochun dieselsopimus on jatkoa yritysten yhteistyölle Nesteen uusiutuvan lentopolttoaineen jakelussa. Polttoainetta on toimitettu lentoyhtiöille Hanedan, Naritan ja Chubun kansainvälisillä lentoasemilla.
(Kuva Itochu) Wataru Tsuda, Tatsuya Tanaka, Peter Zonneveld, Tsuyoshi Matsumoto, Norihito Saito, Ee Pin Lee, Katja Wodjereck, Kenji Tanaka ja Sami Jauhiainen tuoreimman sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.