”Mummola heinänteon aikaan, pulahdus järveen, isä virittämässä nuotiota” – minkä hetken sinä haluaisit muistaa elämäsi loppuun asti?

MITÄ HALUAISIT muistaa elämäsi loppuun asti, jos saisit valita vain muutaman hetken tai asian? Pyysin ystäviäni kertomaan.

Muistojen aarrearkusta löytyi mummola heinänteon aikaan. Peli-illat läheisten kanssa, isä virittämässä nuotiota perheen hiihtovaelluksella. Toscanan maisemat, Afrikan eläimet. Pienen pojan riemastus, kun äiti saapui matkalta kotiin.

Omistani poimin lämpimän kesäpäivän kauan sitten. Vanhemmat pakkasivat kuplavolkkariin viisi lasta, eväät ja uimakamppeet. Järvikotilot ja sileät kivet näyttivät ihmeellisiltä.

YKSI YSTÄVISTÄNI toivoo tunnistavansa viimeiseen asti rakkaat ihmiset, maut ja tuoksut. Toinen nauttii yhteisestä huumorista, kun iäkäs äiti kuittaa naurulla pienet kömmähdyksensä.

”Minullakin oli nuoruudessa poikaystävä, jolla oli moottoripyörä.”

”Ai isikö?”

”Ai kauhee, oliko se teidän isänne…”

Muistot ovat lahja, jonka voi myös menettää. Joulukuun Kemia-lehdestä voit lukea, miten tutkijat uurastavat etsiessään uusia keinoja Alzheimerin taudin tunnistamiseen ja hoitoon.

Sairastumisen riskiä voi pienentää omilla valinnoilla – terveellisellä ravinnolla, riittävällä liikunnalla ja sosiaalisella aktiivisuudella – ja taudin etenemistä jarruttaa lääkityksellä, joka tehoaa sitä paremmin, mitä aiemmin sairaus todetaan. Alzheimerin varhainen diagnosointi verinäytteestä olisi läpimurto.

LOPULTA ON tuuripeliä, kuka meistä mitäkin vaivoja saa, kun ikää karttuu.

Muistisairauden parantamiseen ei ole keksitty keinoja. Sen kanssa on opittava elämään, sekä ihmisen itsensä että hänen läheistensä.

Vaikka tauti tuo uusia piirteitä, ihmisen ydinminuus säilyy. Lempeä vaarini vaelsi mielessään lapsuuskotiinsa ja kyseli, onko hevosille annettu apetta. Myöntävä vastaus riitti rauhoittamaan kysyjän yöpuulle.

Hänen temperamenttinen rouvansa kätki korujaan minne milloinkin, hälytti kaikki etsimään ja vaati meitä lapsenlapsia tunnustamaan. Mummi oli silti rakas.

Äitini suhtautui rauhallisuudella appivanhempiensa tempauksiin ja vuosikymmeniä myöhemmin oman muistinsa heikkenemiseen. Huumorintaju ja sopeutumiskyky auttoivat, kun rajoituksia alkoi tulla. Jälkipolvien vierailut ja lempimusiikki tuottivat hyvää mieltä loppuun asti.

MUSIIKIN JA laulamisen on todettu kohentavan muistisairaan elämänlaatua ja toimintakykyä. Vaikka ihminen ei enää kykenisi kommunikoimaan, hän voi sävelten voimalla palauttaa mieleensä muistoja ja minuuttaan.

Kaunis havainnollistus on Youtubessa suosiota kerännyt video Alzheimerin tautia sairastavasta ballerinasta eläytymässä Pjotr Tšaikovskin Joutsenlampeen.

Voimme vinkata hyvissä ajoin omat musiikkimieltymyksemme läheisille ja tallettaa ne myös Omakannan hoitotahtoon, josta ne löytyvät, jos emme pysty enää ilmaisemaan toiveitamme.

Kun sairaus etenee ja sanat katoavat, kosketus, kuvat, sävelet ja hymy toimivat yhä.

Leena Joutsen
Kirjoittaja on Kemia-lehden päätoimittaja. Blogi on versioitu lehden lokakuun numeron pääkirjoituksesta.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia