Kun Kemia-lehti haastatteli nobelisti Glenn T. Seaborgia heinäkuussa 1994, hänen nimensä oli ehdolla alkuaineelle 106. Edessä olisi vielä kiivas kansainvälinen nimeämiskiista.
Seaborg mullisti uraania raskaampien alkuaineiden tutkimusta ja osallistui miljoonia potilaita auttaneiden radioisotooppien löytämiseen. Haastattelussa hän kertoi 60-vuotisesta urastaan, työstään yhdentoista Yhdysvaltain presidentin aikakaudella ja kemian valoisasta tulevaisuudesta.
Leena Joutsen
Aarre arkistoista -juttu on julkaistu alun perin Kemia-lehden numerossa 8/1994. Päivitimme jutun loppuun tietoiskun uusista alkuaineista ja alkuaineen 106 nimikiistasta sekä koosteen Glenn T. Seaborgin (1912–1999) urasta yhdentoista presidentin palveluksessa.
Haastattelun tekee jälleen ajankohtaiseksi tuore tutkimus, jossa onnistuttiin ensi kertaa mittaamaan seaborgiumin kemiallisen sidoksen vahvuus. Tutkimuksessa oli mukana suomalaisosaamista Jyväskylän yliopistosta:
Suomalaisilla tutkijoilla oli merkittävä osuus myös uusien alkuaineiden löytämisessä. Artikkelin arkistokuvassa esiintyvät Matti Nurmia sekä Kari ja Pirkko Eskola, jotka osallistuivat 1960-luvun lopulla Berkeleyssä alkuaineiden 104 ja 105 eli rutherfordiumin ja dubniumin löytämiseen. Suomalainen tutkimusperinne jatkui myöhemmin Jyväskylän yliopistossa, jossa Nurmia ja Kari Eskola työskentelivät.
Artikkelin kursivoidut kohdat ovat vapaasti käännettyjä lainauksia Glenn T. Seaborgin kirjasta National Service with Ten Presidents of the United States, joka ilmestyi tekijän 80-vuotisjuhlien aikoihin vuonna 1992.
Glenn T. Seaborgin työhuoneessa Lawrence Berkeley Laboratoryssa Kalifornian yliopiston alueella on helppo kuulla historian siipien havinaa. Seiniä peittävät kuvat kertovat huoneen haltijan ainutlaatuisesta urasta vaikutusvaltaisena tiedemiehenä sekä presidenttien uskottuna neuvonantajana ja ystävänä.
John F. Kennedy ja Seaborg Nevadan ydinkoealueella; Seaborg nobelistien illallisella Valkoisessa talossa; Seaborg esittelemässä perhettään Lyndon B. Johnsonille; George Bush ja Seaborg keskustelemassa kylmäfuusiosta.
Seaborg on edelleen, 82-vuotiaana, vaikuttava näky tutkivine katseineen ja tuuheine kulmakarvoineen, joista tunnetut pilapiirtäjät ovat tehneet tämän karismaattisen kemian nobelistin tunnusmerkin. Glenn T. Seaborgilla on kosolti luontaista arvovaltaa, jota hänen 190-senttinen olemuksensa korostaa.
Olisi nolo erehdys pitää Seaborgia harmittomana muinaismuistona, jonka sallitaan köpsehtiä vanhalla työpaikallaan menneitä muistelemassa. Seaborgin kuulo ei kenties ole entisen veroinen – mutta ajatuksenjuoksu varmasti on.
”Skall vi diskutera på svenska eller engelska?”
Seaborg yllättää avaamalla keskustelun äidinkielellään ja kertoo, että hänen äitinsä Selma Erickson oli muuttanut vuonna 1904 Ruotsista Michiganiin. Siellä hän oli tavannut tulevan puolisonsa Herman Seaborgin, jonka vanhemmat olivat niin ikään ruotsalaisia maahanmuuttajia.
Esikoispoika Glenn syntyi vuonna 1912 Michiganissa, josta perhe muutti kymmenen vuoden kuluttua Etelä-Kaliforniaan.
Innostava opettaja sytytti kipinän kemiaan
Glenn ja hänen pikkusisarensa kävivät nelivuotisen high schoolin Los Angelesin seudulla Wattsissa. Koulua aloittaessaan nuorukainen ei ajatellutkaan ryhtyä kemistiksi.
”Minulla ei ollut mitään käsitystä luonnontieteistä”, Seaborg kertoo.
”Niinpä valitsin oppiaineikseni kirjallisuuden, englannin, historian ja vieraita kieliä.”
Seaborg olisi epäilemättä menestynyt myös kirjallisuuden saralla. Hän on pitänyt poikavuosista lähtien tarkkaa päiväkirjaa ja julkaissut useita kirjoja, muun muassa trilogian työstään Atomienergiakomission puheenjohtajana. Tieteellisiä artikkeleja on kertynyt yli 500.
Kaksi vuotta sitten, 80-vuotisjuhliensa aikoihin, Seaborg julkaisi teoksen National Service with Ten Presidents of the United States, jossa hän kertoo työstään USA:n presidenttien palveluksessa vuosina 1941–1992.
Kirjan ilmestymisen jälkeen Yhdysvaltain presidentti on ehtinyt vaihtua, ja Bill Clinton on siten presidentti numero yksitoista Seaborgin listalla.
Olen palvellut, kapasiteetilla tai toisella, kymmentä USA:n presidenttiä, jotka opin tuntemaan (Rooseveltia lukuun ottamatta) myös henkilökohtaisesti, useimmat etenkin. Pidän itseäni etuoikeutettuna saatuani olla tekemisissä näiden miesten kanssa, jotka ovat vaikuttaneet historiaan niin paljon. Olen tyytyväinen voidessani sanoa, että useimmista heistä pidin myös ihmisinä.
Pienen koulun ainokaista kemian ja fysiikan opettajaa on kiittäminen siitä, että nuori Glenn Seaborg kiinnostui lopulta luonnontieteistä.
”Collegeen päästäkseni minun täytyi suorittaa yksi laboratoriokurssi. Opettajani piti sinä vuonna kemian kurssin – joka toinen vuosi oli fysiikan vuoro – joka ratkaisi ammatinvalintani”, Seaborg selvittää uransa alkua.
”Opettajani innostava asenne teki minuun vaikutuksen. Hän loi eteeni kokonaisen uuden maailman kertomuksillaan kemian saavutuksista ja suurista kemisteistä. Olin myyty.”
Elämän mittaiset rakkaudet alkuun Berkeleyssä
Glenn Seaborg aloitti kemian opintonsa Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa, jossa hän suoritti alemman korkeakoulututkinnon vuonna 1934.
Toiveidensa täyttymyksenä Seaborg pääsi jatkamaan opintojaan Berkeleyyn. Täällä hän sai tilaisuuden perehtyä ydinfysiikkaan Kalifornian yliopiston ensimmäisen nobelistin, fyysikko Ernest O. Lawrencen johdolla.
Ahkerasti työskennellyt Seaborg selosti säännöllisesti Lawrencelle syklotronikokeidensa tuloksia – ja pani samalla merkille hänen viehättävän sihteerinsä.
Kesäkuussa 1942 Helen Griggsistä tuli Glenn Seaborgin puoliso ja sittemmin heidän kuuden lapsensa äiti.
Glenn Seaborgin menestyksekäs ura ydintiedemiehenä alkoi vuonna 1936, kun fyysikko Jack Livinghood pyysi häntä mukaan työhön, jonka tavoitteena oli valmistaa ja tunnistaa uusia radioisotooppeja.
Työ tuotti useita isotooppeja, joita sovelletaan nykyisin laajalti tutkimuksessa, teollisuudessa ja lääketieteessä.
Vuonna 1938 Seaborg löysi yhdessä Emilio Segrèn kanssa teknetium-99m:n, joka on maailman eniten käytetty diagnostinen isotooppi radiolääketieteessä. Miljoonat ihmiset ovat saaneet apua Seaborgin panoksesta lääketieteen kehitykseen.
Astuimme ovaalihuoneeseen, jossa presidentti Bush tervehti minua ystävällisesti. Mainitsin hänelle, että olin osallistunut sen radioaktiivisen isotoopin (jodi-131:n) löytämiseen, jota oli hiljattain käytetty hänen vaimonsa Barbaran hoidossa.
Kerroin, että oma äitini, jolla oli ollut sama sairaus, oli parantunut ihmeenomaisesti samanlaisen hoidon avulla. Presidentti sanoi pilaillen, että Barbara oli nyt radioaktiivinen eikä saisi vähään aikaan suukotella heidän koiraansa, mutta että presidenttiin itseensä kielto tuskin ulottuisi.
Mielenkiintoista on, että kaksi vuotta myöhemmin, toukokuussa 1991, presidentti Bush hyötyi itsekin tästä samasta hoidosta.
Kilpajuoksu atomipommin valmistamiseksi
Saksalaiset tutkijat tekivät ensimmäiset ratkaisevat havaintonsa ydinfissiosta vuonna 1938. Toisen maailmansodan puhjettua alkoi kilpajuoksu uuden tuhoaseen kehittämiseksi, ja USA värväsi terävimmät aivonsa sotatieteen palvelukseen.
Seaborg on kuvannut uransa ehkä haasteellisimmaksi ja jännittävimmäksi jaksoksi vuosia 1941–1945, joiden aikana hän osallistui saksalaisten kanssa käytyyn kilpaan atomipommin valmistamisesta.
Helmikuussa 1941 Seaborg ryhmineen onnistui tuottamaan plutoniumia uraanista. Seuraavana vuonna juuri 30 vuotta täyttänyt Seaborg määrättiin plutoniumin kemiallista uuttoa kehittävän tutkimusryhmän johtajaksi salaiseen Manhattan-projektiin.
Työ johti tulokseen kesäkuussa 1945. Heti tämän jälkeen Seaborg vetosi yhdessä kuuden tiedemieskollegansa kanssa presidenttiin, jotta pommin hirveää tuhovoimaa ei käytettäisi siviilejä vastaan vaan ennemmin pelotteena.
Vetoomuksesta huolimatta tuore presidentti Harry S. Truman – presidentti Franklin Roosevelt oli kuollut yllättäen muutamaa kuukautta aiemmin – teki päätöksen pudottaa atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin. Uuden pelon aikakausi oli alkanut.
Seaborg on selkeästi tietoinen siitä, että ydinaseet ovat yksi aikakautemme pahimmista uhkista, jonka torjuminen kansainvälisten sopimusten ja valvonnan avulla on ihmiskunnan suurimpia haasteita.
Tästä huolimatta hän ei valitsisi nyt toisin, jos joutuisi uudelleen yli viidenkymmenen vuoden takaisen haasteen eteen, atomipommia kehittämään.
Silloisen tilanteen suomat vaihtoehdot olivat vähäiset.
”Olen hyvin tyytyväinen siitä, että ehdimme ennen Hitleriä.”
Sodan päätyttyä Seaborg osallistui ydinaseiden rajoittamista ja toisaalta entistä tehokkaampien ydinaseiden kehittämistä koskevaan väittelyyn Atomienergiakomission neuvoa-antavassa komiteassa.
Hän oli samoilla linjoilla kuin Trumanin seuraaja, presidentti Dwight Eisenhower, joka pyrki aktiivisesti sopimukseen ydinkokeiden kieltämisestä.
Alkuainetaulukko järjestykseen – Nobelin arvoinen suoritus
Sodan viimeisiä vuosia lukuun ottamatta Seaborg työskenteli tohtoriksi valmistumisestaan, vuodesta 1937, lähtien Kalifornian yliopiston palveluksessa Berkeleyssä.
Hänet nimitettiin vuonna 1945 kemian professoriksi ja vuonna 1954 Lawrence Berkeley Laboratoryn apulaisjohtajaksi.
Seaborgin johtama ryhmä jatkoi uutteraa työtään uraania raskaampien alkuaineiden parissa ja löysi plutoniumin lisäksi alkuaineet 95–102. Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä täydentyi aktinidien ryhmällä ja koki samalla suurimman mullistuksensa sitten Mendelejevin päivien.
Seaborg on ainoa ihminen, jolle on koskaan myönnetty patentti alkuaineista. Hän sai patentit alkuaineista 95 ja 96, amerikiumista ja curiumista.
Vuonna 1951 Glenn Seaborg ja ensimmäisen uraania raskaamman alkuaineen, neptuniumin, löytänyt professori Edwin McMillan vastaanottivat Tukholmassa Nobelin kemian palkinnon.
Miten maailman tavoitelluin palkinto vaikutti saajansa elämään?
”Tietysti oli mukavaa saada tunnustus työstään, mutta ei Nobel minun elämääni mitenkään mullistanut”, Seaborg vastaa.
”Olin suhteellisen nuori ja jatkoin työtäni entiseen tapaan. Olinhan saanut tehdä juuri sitä mitä olin aina halunnut, ja minulle oli vielä maksettukin siitä. En nähnyt syytä muuttaa tapojani.”
Hienointa Nobelin palkinnossa oli Seaborgin mukaan se, että tunnustus tuli juuri Ruotsista, josta hän oli kuullut niin paljon.
”Kun olin pieni poika, äitini kertoi minulle, mitä Nobelin palkinto tarkoittaa. Kun sitten sain itse tuon palkinnon, äitini oli hyvin ylpeä ja iloinen.”
Kuva Glenn T. Seaborgista jää vaillinaiseksi, jos jättää huomiotta hänen kunnioituksensa omia juuriaan kohtaan. Ruotsalaisella kulttuuriperinnöllä oli vahva vaikutus Seaborgin lapsuusvuosiin.
Vaikka Seaborgin vanhemmat olivat ylpeitä poikansa onnistuneesta uranvalinnasta, hän itse ei koskaan unohtanut vanhempiensa haavetta suvun miehille periytyneen ammatin jatkumisesta uusissa sukupolvissa.
Atomienergiakomission budjetin leikkaukset pakottivat meidät irtisanomaan muutamia koneenrakentajia Oak Ridgen toimipisteessä Tennesseessä. Atomienergia-alan yhteistyökomitea kutsui minut selittämään kongressin eteen näitä vähennyksiä. ”Mitä teillä on koneenrakentajia vastaan?” senaattori Al Gore kysyi minulta.
”Minulla ei ole kerrassaan mitään koneenrakentajia vastaan”, vastasin. ”Itse asiassa minun isäni oli koneenrakentaja. Myös isoisäni oli koneenrakentaja. Ja isoisoisänikin oli koneenrakentaja.”
Lyhyen tauon jälkeen jatkoin: ”Ja jos itselläni olisi ollut lainkaan taipumuksia alalle, myös minusta olisi tullut koneenrakentaja.” Tämän huomautuksen jälkeen kaikki, myös senaattori Gore, purskahtivat nauruun. Kuulustelu oli päättynyt.
Opetuksen uudistaja, tutkimuksen puolustaja
Vuonna 1958 Seaborg nimitettiin Kalifornian yliopiston toiseksi kansleriksi. Nimitys tarjosi hänelle mahdollisuuden paneutua USA:n koulujärjestelmän ja luonnontieteellisen opetuksen kehittämiseen.
Omista kouluajoistaan lähtien Seaborgilla oli selvä käsitys siitä, että innostava ja pätevä opetus on paras tae sille, että kansakunta kykenee kilpailemaan teknistyvässä maailmassa. Yhtä tärkeää hänestä oli turvata perustutkimuksen asema ja säilyttää tieteen vapaus.
Eräs koululainen kysyi minulta: ”Tiesittekö jo työskennellessänne, että tulette tekemään tuon löydön?” Kun vastasin kieltävästi, hän sanoi: ”Ai, tarkoitatteko, että te vain ruikitte ympäriinsä?”
Vastasin siihen, että tuo oli suurin piirtein paras koskaan kuulemani määritelmä siitä, mitä tiede on.
Seaborgin mielestä USA:n luonnontieteiden opetus kestää nykyisin yliopistotasolla kansainvälisen vertailun, kun taas alempien kouluasteiden opetuksessa hän näkee edelleen paljon parantamisen varaa. Opettajien koulutusta Seaborg pitää suotuisan kehityksen kulmakivenä.
”On kohtalokasta, jos opettaja ei itse ole kiinnostunut opettamastaan aineesta eikä halua pysytellä alansa kehityksen tasalla.”
”Jos taas lapset saavat ala-asteesta lähtien innostavan kuvan luonnontieteistä, muokkautuvat myös suuren yleisön käsitykset kemiasta vähitellen myönteisemmiksi.”
Seaborg toteutti kanslerikaudellaan tarmokkaasti ideoitaan koulutuksen kehittämiseksi. Berkeleyyn avattiin vuonna 1968 Lawrence Hall of Science, joka kehittää luonnontieteiden opetusta muun muassa oppimateriaalien ja koulutusohjelmien avulla.
Seuraavana vuonna julkaistiin kunnianhimoinen toimintaohjelma koulutuksen kehittämiseksi USA:ssa. Uusia collegeja ja laboratorioita perustettiin.
Valtaa ja rahaa kansakunnan parhaaksi
Vuonna 1961 Seaborgin menestyksekäs yliopistoura keskeytyi kymmeneksi vuodeksi yllättävän tarjouksen seurauksena.
Puhelinsoitto, joka muutti elämäni, tuli iltapäivällä 9. tammikuuta vuonna 1961. Soittaja oli vastavalittu presidentti John F. Kennedy, joka pyysi minua ottamaan vastaan Atomienergiakomission puheenjohtajuuden.
Kun kysyin, paljonko minulla olisi harkinta-aikaa, hän vastasi: ”Mieti rauhassa. Sinun ei tarvitse antaa vastaustasi ennen huomisaamua.”
USA:n Atomienergiakomission AEC:n puheenjohtajuus antaisi Seaborgille tilaisuuden toteuttaa kykyjään ja näkemyksiään sekä tiedemiehenä ja organisaattorina että poliittisena neuvonantajana. AEC:n vuosibudjetti oli kaksi ja puoli miljardia dollaria ja tehtäväkenttä haastava.
Mutta miten perhe ottaisi uutisen vastaan?
Sinä iltana keskustelin Kennedyn tarjouksesta vaimoni Helenin ja kuuden lapsemme kanssa. Lapset eivät pitäneet ajatuksesta muuttaa Kaliforniasta Washingtoniin ja vaativat äänestystä asiasta. Muuttoa vastustava kanta voitti äänin 7–1 (myös Helen ja yksivuotias tyttäremme Dianne äänestivät vastaan).
Katsoin parhaaksi käyttää veto-oikeuttani demokraattisen instituution johtajana ja sanoin: ”Luulenpa, että me muutamme.”
Ydinaseisiin liittyvän kehitys- ja testaustyön ohella AEC:n tehtävänä oli edistää ydinenergian käyttöä sähköntuotannossa, tukea ydinalan tutkimusta ja koulutusta, tuottaa lääketieteessä, maataloudessa, teollisuudessa ja tutkimuksessa käytettäviä radioaktiivisia isotooppeja, lisensoida komission kehittämiä menetelmiä siviilikäyttöön ja ylläpitää kansainvälisiä yhteyksiä.
Viimeksi mainittuun Seaborg antoi merkittävän henkilökohtaisen panoksen vierailemalla puheenjohtajakaudellaan yli 60 maassa.
Kennedy ja optimismin aika
John F. Kennedy kuului Seaborgin ehdottomasti eniten arvostamiin presidentteihin.
Kennedy käytti Seaborgia säännöllisesti neuvonantajanaan, muun muassa tehdessään päätöksen ydinasekokeiden jatkamisesta syyskuussa 1961 sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli rikkonut osaltaan sopimuksen, joka kielsi ilmakehässä tehtävät ydinkokeet.
Glenn ja Helen Seaborg osallistuivat kuuluisille illallisille, jotka presidenttipari järjesti Nobelin palkinnon voittajille ja muille tieteen ja kulttuurin suurimmille Valkoisessa talossa huhtikuussa 1962. Vieraiden joukossa olivat muun muassa fyysikko Robert Oppenheimer, kemisti Melvin Calvin, astronautti John Glenn sekä kirjailija Pearl S. Buck.
Tuona iltana Kennedy lausui kuuluisan ex tempore -huomautuksensa: ”Luulen, että täällä on tänään koolla enemmän inhimillistä tietämystä ja poikkeuksellista kyvykkyyttä kuin kertaakaan aiemmin Valkoisen talon historiassa – lukuun ottamatta sitä mahdollista poikkeusta, kun Thomas Jefferson illasti yksinään.”
Seaborgin päiväkirja kertoo hänen tavanneen Kennedyn viimeisen kerran 8. marraskuuta 1963, jolloin miehet keskustelivat fissioon soveltuvien materiaalien valmistamisesta.
Kaksi viikkoa myöhemmin viesti Kennedyn traagisesta kuolemasta tavoitti Seaborgin kesken kokouksen, jossa hän neuvotteli venäläisten ydintutkijoiden kanssa.
Olin kauhuissani kuultuani tämän elinvoimaisen nuoren miehen kuolemasta. Kennedy oli luonut Washingtoniin uudenlaisen optimismin ilmapiirin. Hänellä oli lähes ainutlaatuinen kyky arvioida ja ymmärtää tieteen ja tutkijoiden suuri merkitys modernissa yhteiskunnassa.
Erityisesti arvostin hänen täydellistä sitoutumistaan tavoitteeseen saada aikaan sopimus ydinasekokeiden lopettamisesta.
Kahden vahvan yhteentörmäys
Seaborg solmi kirjansa mukaan luottamuksellisen suhteen myös Kennedyn seuraajaan, presidentti Lyndon Johnsoniin. Arvostus oli molemminpuolista, eikä Seaborg pannut pahakseen, vaikka säästäväinen Johnson vaatikin häntä vaihtamaan virka-Cadillacinsa vaatimattomampaan ajokkiin.
Richard Nixoniin Seaborg tutustui jo vuonna 1947, jolloin molemmat kuuluivat USA:n nuorkauppakamarin valitsemiin ”America’s Ten Outstanding Young Men” -tunnustuksen saajiin.
Lupaavasti alkanut tuttavuus viileni Nixonin tultua presidentiksi vuonna 1969. Seaborg koki Atomienergiakomission puheenjohtajana, että Nixon ei arvostanut hänen mielipiteitään ja kykyjään poliittisiin johtopäätöksiin.
Presidentti Nixon avasi keskustelun sanomalla, että budjettivuodesta on tulossa tiukka ja että AEC:n budjettia on syytä leikata. Hän pyysi minua kertomaan oman kantani. Sain hyvin vähän kommentteja esittämiini argumentteihin. Vaikutelmakseni jäi, että Nixon oli tehnyt päätöksensä jo ennen tuloani ja vastusti lähes kaikkia ajatuksiani.
Seaborgin työ Atomienergiakomission puheenjohtajana päättyi Nixonin presidenttikaudella vuonna 1971, jolloin hän palasi professoriksi Kalifornian yliopistoon ja apulaisjohtajaksi Lawrence Berkeley Laboratoryyn.
Vuodesta 1984 lähtien Seaborg on toiminut myös Lawrence Hall of Sciencen puheenjohtajana. Arvioidessaan suhdettaan äskettäin edesmenneeseen Nixoniin Seaborg osoittaa, ettei hän ole jäänyt kantamaan kaunaa erimielisyyksistä.
Olen tuntenut Richard Nixonin yli 40 vuoden ajan. Nixon on mies, jolla on vaikea ja ristiriitainen luonne – hän on vuoroin ystävällinen, vuoroin kova. Joka tapauksessa, kaikesta huolimatta, pidän häntä ystävänäni. Olen iloinen siitä, että hän lupautui (yhdessä muiden entisten presidenttien kanssa) puheenjohtajaksi bankettiin, joka järjestetään 80-vuotispäivieni kunniaksi San Francisco Palace Hotelissa marraskuussa 1992.
Gerald Fordin ja Jimmy Carterin luottomies
Kalifornian yliopistoon palattuaan Seaborg jatkoi tutkimustyötään, joka johti alkuaineen 106 löytymiseen vuonna 1974. Alkuaineen nimeä ei ole vielä [1994] virallistettu, mutta amerikkalaiset ovat tarjonneet ehdokkaakseen seaborgiumia.
Uraania raskaampia alkuaineita tunnetaan nykyisin jo 17, joista peräti 14 on Seaborgin mukaan löytynyt tuloksena Berkeleyssä tehdystä työstä. Hän toimii edelleen neuvonantajana ryhmässä, joka tekee työtä uusien alkuaineiden löytämiseksi ja kemiallisten ominaisuuksien selvittämiseksi.
”Uuden alkuaineen tuottaminen ja tunnistaminen on aina edellistä vaikeampaa”, Seaborg muistuttaa.
”Uskoisin, että muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana alkuainetaulukkoon saadaan vielä puolisen tusinaa uutta tulokasta.”
Richard Nixonin seuraajaksi valitun presidentti Gerald Fordin ja Seaborgin ystävyys alkoi Seaborgin kirjan mukaan jo vuonna 1965, kun miehet istuivat seurapiiri-illallisten kunniapöydässä ja totesivat yksissä tuumin olevansa kiinnostuneempia Kalifornian ja Michiganin yliopistojen välisestä koripallofinaalista kuin juhlapuheista.
Vaivihkaa siirryttiin yläkerran TV-huoneeseen, jossa Seaborg joutui kohta hillitsemään iloaan Kalifornian voitosta, Michiganin yliopisto kun oli Fordin alma mater.
Seaborg kuului sekä Fordin että tämän seuraajan, presidentti Jimmy Carterin luottomiehiin ja seurasi läheltä näiden ponnisteluja ydinasevarustelun hillitsemiseksi SALT-neuvotteluissa. Carterin kanssa Seaborg tunsi sielujen sympatiaa siksikin, että tämä oli koulutukseltaan ydinvoimainsinööri.
Yksi Seaborgin lempiajatus, jota hän esitteli muistiinpanojensa mukaan sekä Fordille että Carterille, oli muodostaa USA:lle oma energiabudjetti ja laatia sitten kokonaisvaltainen suunnitelma keinoista, joilla budjetin tarpeet tyydytettäisiin.
Seaborg vastusti USA:n energiatalouden rakentamista tuontiöljyn varaan ja oli erityisen kiinnostunut nesteytetystä hiilestä mahdollisena energialähteenä.
Kömmähtelevästä Reaganista kiinnostuneeseen Bushiin
Presidentti Ronald Reaganista Seaborg toteaa kirjassaan kohteliaasti, että tällä oli selkeä artikulaatio ja hauska ulkonäkö. Keskusteluissa Reagan antoi Seaborgin mukaan nopeasti vastauksia, jotka olivat usein nokkelia, mutta eivät aina asiaan liittyviä.
Reaganin presidenttikaudella Seaborg työskenteli kansallisessa Excellence in Education -komiteassa. Työ tuotti huhtikuussa 1983 kuuluisan raportin A Nation At Risk, jossa komitea esitti joukon suosituksia USA:n koulujärjestelmän kehittämiseksi.
Raportin julkistamistilaisuudessa Seaborg joutui kiusalliseen tilanteeseen, kun raporttia ylistänyt presidentti Reagan pani suositusten joukkoon omiaan.
Seremonian jälkeen luokseni tuli lehtimiehiä, jotka pyysivät minua näyttämään raportista kohdat, joissa kannatamme ostokortteja ja rukouksia kouluihin. Vastasin (uskoakseni diplomaattisesti), että raportissamme ei mainittu lainkaan näitä seikkoja. Kaikeksi onneksi tiedotusvälineet jättivät tämän osan presidentin puheesta huomiotta.
Presidentti George Bushin ja Glenn T. Seaborgin lämmin tuttavuus alkoi 1960-luvun lopulla, jolloin Bush toimi USA:n lähettiläänä YK:ssa, ja huipentui syyskuussa 1991, jolloin Seaborg vastaanotti George Bushilta kansallisen tieteen mitalin Valkoisen Talon puutarhassa.
Kun Stanley Ponsin väitteet kylmäfuusiokokeiden onnistumisesta kohahduttivat tiedemaailmaa keväällä 1989, Bush kutsui Seaborgin luokseen selvittämään ilmiötä.
Totesin, että kyseessä on ilmiö, johon on syytä suhtautua kiihkottomasti. Jatkoin eräiden seikkojen viittaavan siihen, että tulokset eivät ehkä täytä tieteellisesti pätevän havainnon kriteerejä eivätkä johdu välttämättä ydinfuusiosta. Sanoin, että asiaa on toisaalta syytä tutkia lisää, ja kerroin perusteilla olevasta työryhmästä, joka selvittelisi asiaa tarkemmin.
Presidentti vaikutti hyvin kiinnostuneelta ja kehotti meitä jatkamaan tämän hämmentävän ilmiön tutkimista. Kuusi kuukautta myöhemmin työryhmä julkisti raportin, jossa se kiisti kylmäfuusiokokeiden tieteellisen pätevyyden.
Kemialla vielä paljon annettavaa ihmiskunnalle
Glenn T. Seaborg seuraa kiinnostuneena luonnontieteiden uusia saavutuksia ja on vakuuttunut siitä, että kemialla ja kemisteillä on vielä paljon annettavaa ihmiskunnalle. Lähivuosikymmenien lupaavimpina aloina hän mainitsee erityisesti uudet orgaaniset materiaalit, geeniteknologian ja biokemian.
”Biokemialla on edessään merkittäviä saavutuksia, joista tärkeimpiä on sairauksien mekanismien ymmärtäminen. Tulevaisuudessa tämä voi antaa mahdollisuuksia ehkäistä vakavia sairauksia ennalta.”
”Olen hyvin optimistinen kemian tulevaisuuden suhteen”, Seaborg sanoo.
”Jos olisin nyt uranvalintaa miettivä nuori mies, aloittaisin varmasti uudelleen kemian opinnot.”
Päivitys 2026: Uusia alkuaineita ja taistelu seaborgiumista
Vuonna 1994 Glenn T. Seaborg ennusti, että tulevien vuosikymmenten aikana löydettäisiin vielä puolisen tusinaa uutta alkuainetta. Samoihin aikoihin kiista alkuaineen 106 nimeämisestä kävi kuumana.
Ennustus toteutui
Seaborgin ennustus uusista alkuaineista on jopa ylittynyt: jaksolliseen järjestelmään on vuoden 1994 jälkeen vakiintunut yhdeksän uutta alkuainetta, järjestysnumeroiltaan 110–118.
Viimeisimmät neljä, nihonium (113), moskovium (115), tennessiini (117) ja oganesson (118), saivat viralliset nimensä vuonna 2016. Samalla jaksollisen järjestelmän seitsemäs jakso täydentyi.
Kaikki ovat keinotekoisesti tuotettuja, erittäin lyhytikäisiä superraskaita alkuaineita.
Elämäntyö Berkeleyssä jatkuu
Seuraavaksi tutkijat tavoittelevat alkuaineita 119 ja 120, jotka aloittaisivat jaksollisen järjestelmän kahdeksannen jakson.
Kummankaan löytöä ei ole vielä vahvistettu, mutta alkuaineilla on jo IUPACin väliaikaiset nimet: ununennium (119) ja unbinilium (120).
Näistä jälkimmäisen valmistamiseen tähtää Seaborgin oma tutkimuslaboratorio, nykyinen Lawrence Berkeley National Laboratory. Vuonna 2024 sen tutkijat onnistuivat tuottamaan alkuainetta 116 uudella titaani-ionimenetelmällä, jota aiotaan käyttää myös alkuaineen 120 etsinnässä.
Seaborgin elämäntyö alkuaineiden parissa saa näin jatkoa samassa laboratoriossa, jossa hän aikanaan teki mullistavia löytöjään.
Alkuaineesta 106 tuli seaborgium
Haastatteluhetkellä heinäkuussa 1994 Berkeleyn tutkijaryhmä oli jo ehdottanut alkuaineen 106 nimeksi seaborgiumia kunnianosoituksena alkuaineen löytämiseen osallistuneelle nobelistille.
Lokakuussa 1994 tuli julkisuuteen, että alkuaineiden nimistöstä vastaava kansainvälisen kemian liiton IUPACin komitea oli elokuussa hylännyt ehdotuksen. Komitea oli samalla hyväksynyt säännön, jonka mukaan alkuaineita ei saanut nimetä elossa olevien henkilöiden mukaan.
Päätös suututti yhdysvaltalaiset tutkijat perinpohjaisesti.
Alkoi poikkeuksellinen tiedepoliittinen kiista. Maailman suurimman kemian alan tieteellisen seuran American Chemical Societyn (ACS) nimistökomitea asettui puolustamaan seaborgiumia. Vuonna 1995 ACS päätti ottaa nimen käyttöön omissa julkaisuissaan IUPACin kannasta huolimatta.
Lopulta IUPAC muutti kantaansa ja vahvisti 30. elokuuta 1997 alkuaineen 106 nimeksi seaborgium (Sg).
Glenn T. Seaborgista tuli näin ensimmäinen ihminen, jonka mukaan alkuaine nimettiin virallisesti hänen elinaikanaan.
Hän ei jäänyt ainoaksi, sillä vuonna 2016 alkuaine 118 nimettiin oganessoniksi yhä elossa olevan venäläisen ydinfyysikon Juri Oganesjanin kunniaksi.
Glenn T. Seaborg (1912–1999)
- Syntyi 19.4.1912 Ishpemingissä Michiganissa. Kuoli 25.2.1999 Lafayettessä Kaliforniassa.
- Koulutus: Kemian kandidaatintutkinto UCLA 1934, tohtorintutkinto UC Berkeley 1937.
- Akateeminen ura: UC Berkeleyn kemian professori vuodesta 1945, yliopiston kansleri 1958–1961 ja Lawrence Berkeley Laboratoryn apulaisjohtaja vuodesta 1954.
- Virkaura: Manhattan-projektin tutkimusryhmän johtaja 1942–1946 ja Yhdysvaltain atomienergiakomission (AEC) puheenjohtaja 1961–1971.
- Tieteelliset saavutukset: Plutoniumin ja yhdeksän muun uraania raskaamman alkuaineen löytäjäryhmien jäsen; aktinidikäsitteen kehittäjä. Osallistui lääketieteessä tärkeiden radioisotooppien löytämiseen. Alkuaine 106, seaborgium (Sg), nimettiin hänen mukaansa.
- Perhe: Ruotsalaistaustaiset vanhemmat Herman Seaborg ja Selma Seaborg (o.s. Erickson). Glenn T. Seaborg sai puolisonsa Helenin (o.s. Griggs) kanssa seitsemän lasta, joista yksi kuoli vauvana.
- Tunnustuksia: Nobelin kemian palkinto Edwin McMillanin kanssa 1951, Enrico Fermi -palkinto 1959, Yhdysvaltain kansallinen tiedemitali 1991.
- Lue lisää Lawrence Berkeley National Laboratoryn elämäkertajutusta: Glenn Seaborg – A Man in Full.
Yhdentoista presidentin mies
Glenn T. Seaborgin työ tutkijana, virkamiehenä ja tiedepoliittisena vaikuttajana ulottui yhdentoista Yhdysvaltain presidentin kaudelle. Hän toimi useiden presidenttien neuvonantajana ja tunsi useimmat henkilökohtaisesti.
- Franklin D. Roosevelt (1933–1945). Seaborg löysi plutoniumin ja työskenteli Manhattan-projektissa toisen maailmansodan aikana.
- Harry S. Truman (1945–1953). Jäseneksi Atomienergiakomission (AEC) neuvoa-antavaan komiteaan. Nobelin kemian palkinto 1951.
- Dwight D. Eisenhower (1953–1961). Presidentin tiedeneuvontakomitean (PSAC) jäsen sekä komitean perustutkimusta ja tutkijankoulutusta käsitelleen työryhmän puheenjohtaja.
- John F. Kennedy (1961–1963). Nimitys Atomienergiakomission puheenjohtajaksi 1961. Ydinkoekieltosopimuksen edistäminen.
- Lyndon B. Johnson (1963–1969). AEC:n puheenjohtajuus ja työ ydinaseiden leviämisen estämiseksi. Johnson edisti naisten ja vähemmistöjen nimittämistä komission tehtäviin.
- Richard Nixon (1969–1974). AEC:n puheenjohtajuus jatkui vuoteen 1971, jolloin Seaborg palasi Kalifornian yliopistoon.
- Gerald Ford (1974–1977). Keskustelut presidentin kanssa ydinenergiasta ja Yhdysvaltain energiapolitiikasta.
- Jimmy Carter (1977–1981). Neuvonpitoa energia- ja ydinaseriisunnan kysymyksistä. Miehiä yhdisti kiinnostus ydintekniikkaan.
- Ronald Reagan (1981–1989). Kansallinen koulutuskomissio julkaisi 1983 vaikutusvaltaisen A Nation at Risk -raportin.
- George H. W. Bush (1989–1993). Tieteellistä neuvonpitoa muun muassa väitetystä kylmäfuusiosta. Kansallinen tieteen mitali 1991.
- Bill Clinton (1993–2001). Seaborg tapasi Clintonin ja jatkoi elämänmittaista toimintaansa tieteen ja tiedekasvatuksen puolestapuhujana.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
