Norjalaisyhtiö esitteli hankettaan Tampereella meneillään olevassa vetyseminaarissa, jonka järjestäjät lahjoittivat avajaispuheenvuorot pitäneille Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strandille (toinen oikealta) ja ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäselle (oikealla) tapahtuman t-paidat. Kuva: Petri Kantas/Business Tampere.

Norjalainen Freija kaavailee jättimäistä vetylaitosta Nokialle

Norjalainen energiayhtiö Freija suunnittelee suurta tuotantolaitosta Pirkanmaan Nokialle. 

Freija tuottaa e-metaania puhtaasta vedystä ja biogeenisestä hiilidioksidista patentoimallaan kustannustehokkaalla modulaarisella ratkaisulla, johon on integroitu elektrolyysilaitos.

Hankkeesta on aloitettu ympäristövaikutusten arviointiohjelma (yva), ja Freija on käynnistänyt suunnitteluvaiheen insinööritutkimukset.

Projekti on tarkoitus toteuttaa kolmessa vaiheessa, joista jokainen vastaa yhtä laitosta.

Tuotanto ensimmäisessä vaiheessa rakennettavassa laitoksessa voisi alkaa vuonna 2029.

Kokonaisuuden lopullinen tuotantokapasiteetti on 58 000 tonnia uusiutuvaa e-metaania. Laitos tuottaisi myös lämpöä Tampereen alueen kaukolämpöverkkoon.

”Tampereen seutu ihanteellinen”

Freija kertoi hankkeestaan Tampereella parhaillaan käynnissä olevassa Hydrogen Summit & Expo 2025 -tapahtumassa.

”Tampereen seutu on ihanteellinen, sillä täältä löytyy skaalautumismahdollisuuksia, ja tarjolla on biogeenistä hiilidioksidia, uusiutuvaa energiaa sekä vahvoja paikallisia kumppaneita”, taustoittaa Freijan toimitusjohtaja Kristian Hauglum.

”Lisäksi se on lähellä vientisatamia ja kansallisia kaasuverkkoja.”

Freijan laitos on tulossa 15 hehtaarin tontille Nokian Eco3-yritysalueelle. Hankkeelle on varattu myös laajentumismahdollisuus.

Yhtiö on jo aloittanut sähköverkon kehittystyön yhdessä paikallisten sähköverkkoyhtiöiden kanssa.

Lopullisen investointipäätöksen Freija aikoo tehdä vuonna 2026.

Päivi Ikonen


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia