Nuorten Millennium-palkinnon voitti Adam Yousfi

Toista kertaa jaetun Millennium Youth Prize -palkinnon on saanut Adam Yousfi Kulosaaren yhteiskoulun lukion tiede- ja teknologialinjalta.

Yousfi ideoi vesisähköpumpun, joka parantaa vesisähkön hyötysuhdetta. Teknisesti keksintö pohjautuu jo käytössä oleviin ja siten toimiviksi todettuihin ratkaisuihin.

Vesisähköpumppu voidaan Yousfin mukaan ottaa käyttöön kohtalaisesti virtaavissa joissa. Pumpun paras sijoituspaikka on nykyisten vesivoimaloiden yhteydessä.

Uusi pumppu ei kilpaile nykyisten vesivoimaloiden kanssa vaan vahvistaa niiden kapasiteettia kustannustehokkaasti.

Millennium Youth Prize -kilpailua isännöivät ja palkinnot jakavat Aalto-yliopisto ja Tekniikan Akatemia TAF.

Tuomaristo nimesi Adam Yousfin nykyajan da Vinciksi ja kuvaili hänen kilpailuehdotuksensa teknologiaa ja tekniikan osaamisen tasoa vakuuttaviksi.

Voittaja kuittasi keksinnöstään 5 000 euron palkintosumman.

Ratkaisuja merten muoviongelmaan

Kisassa sijoittui toiseksi Indra Halviala Ressun lukiosta.

Hän kehitti uuden menetelmän mikro- ja nanomuovin poistamiseen merivedestä. Menetelmä hyödyntää päärynälevää ja leväpesureita.

Tehokas, ympäristölle hellävarainen prosessi palkittiin 3 000 eurolla.

Kolmannen, 2 000 euron palkinnon pokkasi Martta Matinahon ja Saara Matinahon muodostama tiimi Tapiolan lukiosta.

Kaksikko ehdottaa merten muoviongelman ratkaisuksi simpukoita.

Heidän ratkaisussaan eristetään bakteerista tai toukasta geeni, joka tuottaa muovia pilkkovaa entsyymiä. Muokkauksen jälkeen geeni siirretään simpukoihin.

Palkinnot jaettiin 9. lokakuuta.

(Kuva: Aalto-yliopisto) Adam Yousfi työn ääressä.

Aiheesta aiemmin:

Haaste nuorille keksijöille – kuinka siivota meret muoviroskasta

Nuorten superviikko – tytöt valtaavat Aalto-yliopiston

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia