Optogenetiikan työkalut auttavat lääketutkijoita

Turun biotiedekeskuksen tutkijat ovat kehittäneet helpon ja tehokkaan tavan optogeneettisten työkalujen parempaan hyödyntämiseen.

Tämä onnistui, kun he valjastivat uudella tavalla käyttöön kvanttimekaanisen resonanssienergian siirtoilmiön.

Optogenetiikassa tutkitaan yksittäisiä soluja laservalolla.

Nature Communications -lehden julkaiseman tutkimuksen tekoon osallistui myös Frankfurtin yliopistollinen sairaala. Tuloksista on hyötyä esimerkiksi syöpälääkkeiden kehittämisessä.

Pitää työkalun toiminnassa

Useimmat sairaudet johtuvat poikkeamista solujen viestinnässä. Soluviestintää voidaan valon avulla ohjata tarkasti, mikä tekee optogenetiikasta korvaamattoman menetelmän sairauksien tutkimisessa.

Optogenetiikan ongelma on, että pitkään käytettäessä valo voi vaikuttaa haitallisesti biologisiin järjestelmiin.

Toinen pulma on, että optogeneettiset työkalut voivat lakata toimimasta kesken kaiken.

Suomalais-saksalaisen ryhmän keksimässä menetelmässä käyttäjä saa tiedon siitä, milloin työkalun toiminta solussa loppuu.

Jos hän haluaa jatkaa käyttöä, soluun voidaan ohjata juuri oikea määrä lisävaloa niin, että työkalu aktivoituu uudelleen.

Uusien kohdemolekyylien tunnistus helpottuu

Tutkijat tarkastelivat valolle entistä herkemmillä työkaluillaan kahta yleistä sytostaattilääkettä, joiden tiedetään aiheuttavan kipua ja sivuvaikutuksia hermosoluissa.

Näin he saivat selville, kuinka sekä aktivoivat että estävät soluviestinnän reitit vaikuttavat lääkkeiden toimintaan.

Tuloksista on hyötyä jatkossakin.

”Nyt voimme helpommin tunnistaa uusia kohdemolekyyleja lääkeaineille ja suunnitella parempia lääkkeitä esimerkiksi solunsalpaajahoidon aiheuttamaan neuropaattiseen kipuun”, kertoo tutkijatohtori Lili Li Turun biotiedekeskuksesta.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia