Suomalaisen synteettisen metaanin toimitukset Saksaan raskaan liikenteen polttoaineeksi käynnistyivät tiistaina 13. lokakuuta.
P2X Solutions tuottaa vihreään vetyyn perustuvaa e-metaania Suomen ensimmäisessä teollisen mitan tuotantolaitoksessa Harjavallassa.
P2X:n vetylaitos Harjavallassa käyntiin – Suomen ensimmäinen kaupallinen tuotantolaitos
Polttoaine siirtyy Saksaan Suomen kaasuverkosta Auris Energian syöttöpisteen kautta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa valmistettua e-polttoainetta toimitetaan muualle Eurooppaan.
Vihreästä vedystä jalostettu e-metaani menee Avanca/Alternoilin jakeluverkoston kautta raskaan liikenteen käyttöön Saksassa.
Toimitusten käynnistyminen on P2X Solutionsin toimitusjohtajan Herkko Plitin mukaan tärkeä askel suomalaiselle vetytaloudelle.
”Näemme nyt konkreettisesti, miten Suomen vetytaloudella on kysyntää myös vientituotteeksi Euroopassa”, Plit sanoo.
”Virtuaalinen verkko” perustuu kontteihin
Synteettinen metaani kulkee Harjavallasta konteissa Mäntsälään, missä Auris Energia syöttää sen Suomen kaasuverkkoon, josta se jatkaa matkaansa eteläisemmän Euroopan markkinoille.
”Kotimaisille puhtaiden kaasujen tuottajille on tärkeää päästä myymään kaasu eurooppalaisille markkinoille”, sanoo Auris Energian kasvujohtaja Ville Karttunen.
”Suomen kaasuverkko ei kuitenkaan yllä kaasun tuotannon kannalta parhaille seuduille, joten olemme ryhtyneet rakentamaan konttilogistiikkaan perustuvaa virtuaalista kaasuverkkoa. Toimiva infrastruktuuri luo markkinat.”
Saksan päätös lisää kysyntää
P2X Solutions ja Avanca/Alternoil sopivat pitkäaikaisesta yhteistyöstä kesällä 2026. Sopimus kattaa Harjavallan laitoksen nykyisen e-metaanituotannon kymmeneksi seuraavaksi vuodeksi.
Sopimukseen sisältyy tavoite kasvattaa toimitusmääriä merkittävästi tulevaisuudessa.
Saksan toukokuussa 2026 tekemä päätös lisätä uusiutuvista lähteistä tuotettujen vedyn ja synteettisten polttoaineiden käyttöä tieliikenteessä luo runsaasti uutta kysyntää puhtaille polttoaineille Euroopassa.
Fossiilisia polttoaineita korvaava e-metaani voidaan ottaa käyttöön nykyisessä lng-infrastruktuurissa ja hyödyntää kulkuneuvoissa, jotka nykyään kulkevat lng:llä.
Päivi Ikonen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!