Paha kyllä

ENNEN VANHAAN oli yhtä vaikeaa olla paha ihminen kuin rikastua veronpalautuksilla. Kiellettyä oli vain heikoille jäille meneminen, eikä se edes ole pahaa vaan hölmöä.

Todelliseen diabolisuuteen oli ainoastaan yksi keino, kesäkissan pitäminen. Se toimi agraariyhteiskunnassa, mutta kollin vapauttaminen huomaamatta luontoon Mannerheimintien ja Kaivokadun kulmauksessa tuskin onnistuu.

Paha kyllä, perinteinen pahuus on käynyt vaikeaksi.

VIRANOMAISET OVAT onneksi rientäneet apuun rustaamalla rajattoman määrän erilaisia kieltoja. Nyky-Suomessa kieltäminen on ainoa asia, jota ei ole kielletty.

Tämän ansiosta ihminen voi heittäytyä modernisti pahaksi missä ja milloin vain. Helpoin tapa on jättää roskansa lajittelematta ja sulloa kaikki sekajätteeseen. Kierroksia voi nostaa kuskaamalla jätemuovinsa paperinkeräykseen.

Ainakin pieni paha on pikaruokapakkausten heitteleminen auton ikkunasta pientareelle. Isomman pahan on jo tehnyt tyhjentämällä pakkauksen sisältämän kolesteroliliukastimen vatsaansa.

Lintujen pesintää voi häiritä edes huomaamatta omaa pahuuttaan. Se käy, kun avaa keväällä sähkökaapin. Hetken kun odottaa, johan västäräkki tekee siellä rakennushommia hartiapankilla.

Johdonsuoja- ja vikavirtasuojakatkaisimen välissä olisi mukava hautoa munat valmiiksi valtakunnanverkon voimalla. Paha saa kuitenkin palkkansa estämällä pitkäpyrstön sähkölämmitysaikeet.

SUHTEELLISEN VÄHÄLLÄ vaivalla pahaksi pääsee hankkimalla pihapiirin epätoivottujen vieraiden häätämiseen annoksen rotanmyrkkyä.

Suomessa siimahäntien namit ovat pannassa, joten ensin pitää kaivaa sanakirjasta taikasanat. Termillä rotimürk avautuvat maailmanmarkkinat pahuuden turuille ja toreille. Kotoinen vaihtoehto on keittää liemi vaarin vanhoista verenohennuslääkkeistä.

Saman tason ilkeyden voi toteuttaa torjumalla muurahaisia tai olemalla paha pörriäisille.

Jälkimmäinen tapahtuu tehokkaimmin teollisuuslaadun hyttysenkarkottimilla. Koska ne tuppaavat käymään nestekaasulla, saa samalla lisättyä omaa hiilidioksidintuotantoaan ja tukevoitettua ilmastokuormaansa.

PAHUUDEN ALTTARILLE vie myös kiemuraisempia teitä. Työläs väylä nykypahuuteen on luvaton remontti.

Pimeä remppa ei nosta omakotitalon kiinteistöveroa eikä osakekämpässä tarvitse pulittaa valvontamaksua laiskalle isännöitsijälle.

Erityisen hyvä lähtökohta pahispistetilin kartuttamiseen on uudistaa kylpyhuone itse ilman VTT:n märkätilojen vedeneristäjäsertifikaattia. Kipinää saa myös tee se itse -sähkötöistä.

Loistavat mahdollisuudet tarjoaa kesämökki. Siellä itsestään selvä peruspaha on salakalastus.

Se lysti valitettavasti loppuu, kun täyttää 65. Ikääntyneet kalanpyytäjät on vapautettu kalastonhoitomaksusta, joten eläkeläisten on keksittävä pirullisempia pahoja tapoja.

PIENEEN BUDJETTIIN sopiva pahuusteko on esimerkiksi juokseminen uimahallissa tai saunominen uima-asussa. Hieman suuremmalla vaivalla juoksee uima-asussa muutaman lenkin ennen uimahallia.

Luonnonvesistöissä täytyy käyttää enemmän mielikuvitusta ja kemikaaleja. Yksi vaihtoehto on heittää uintireissulle lähtiessään päähänsä yliannos sampoota. Erikoismaininnan saa, jos on kalju.

Kesäkissasta on päästy pitkälle. Paha sanoa, mutta ennen oli pa(h/r)emmin.

Keemikko
Paha saa palkan(korotuksen)

Kirjoittaja on Kemia-lehden pakinoitsija, joka väittää katsovansa maailmaa erlenmeyerlasien läpi. Valkoisen takin alla piilee kuitenkin monitaitoinen maailmankansalainen, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia