Muun muassa Tampereella aaltopahvipakkauksia valmistava DS Smith uskoo, että uusi EU-sääntely voi toimia alalla myös kilpailuetuna. Kuva: Laura Tammisto.

Pakkausalan jättimuutos – uuden EU-sääntelyn piirissä tuhansia suomalaisyrityksiä

EU:n uusi pakkaus- ja pakkausjäteasetus PPWR astuu voimaan 12. elokuuta 2026. Suomessa asetuksen vaikutukset ulottuvat tuhansiin tuotteita pakkaaviin, markkinoille saattaviin ja maahantuoviin yrityksiin.

PPWR merkitsee rakenteellista muutosta pakkausten sääntelyssä. Jatkossa pakkauksia arvioidaan yhä enemmän sen perusteella, miten ne toimivat osana kiertotaloutta eli muun muassa kierrätettävyyden, materiaalitehokkuuden ja tietojen läpinäkyvyyden näkökulmasta.

Uusia vaatimuksia pakkausten materiaaleille ja kierrätettävyydelle tuova asetus vaikuttaa muun muassa pakkaussuunnitteluun ja pakkaustiedon hallintaan. Jäljitettävyyttä koskevat odotukset kasvavat.

Yritysten on kyettävä hyödyntämään luotettavaa pakkausdataa ja teknistä dokumentaatiota osoittaakseen vaatimustenmukaisuutensa.

Uudet vastuut arvoketjussa

PPWR:n tavoitteena on vähentää pakkausjätettä, tehostaa kiertotaloutta ja yhdenmukaistaa sääntelyä EU:n sisällä. Samalla asetus uudistaa keskeisiä määritelmiä, kuten tuottajan, valmistajan ja jakelijan käsitteet.

Suomessa tuottajavastuu ei ole uusi asia, mutta PPWR voi vaikuttaa siihen, miten vastuut eri toimijoiden välillä määräytyvät käytännössä.

Etenkin maahantuojien, pakkaajien ja tuotteita markkinoille saattavien yritysten kannattaa arvioida uudelleen oma asemansa arvoketjussa ja varmistaa, että rekisteröinnit ja dokumentaatio ovat uuden asetuksen mukaisia.

Sääntely voi muuttua kilpailueduksi

Pakkausyhtiö DS Smithin mukaan PPWR ei tuo mukanaan pelkästään uusia velvoitteita, vaan asetuksen ehdot täyttävät pakkaukset voivat nousta alalla myös kilpailutekijöiksi.

”Kyselyidemme mukaan pohjoismaiset kuluttajat haluavat yhä enemmän tietoa vastuullisuudesta sekä tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutuksista”, kertoo johtaja Ari Oksaharju DS Smith Suomesta.

Yritykset, jotka pystyvät osoittamaan pakkausratkaisujensa tehokkuuden ja kierrätettävyyden, ovat kilpailijoitaan vahvemmassa asemassa, Oksaharju uskoo.

Ylimääräisen materiaalin vähentäminen, parempi pakkaussuunnittelu, tehokkaampi lavankäyttö ja uusiin käyttökohteisiin tarkoitetut kierrätettävät kuitupohjaiset sovellukset voivat hänen mukaansa pienentää sekä ympäristövaikutuksia että logistiikkakustannuksia.

PPWR:n voimaantulo on pakkausalan ekologisuuden kohentamisessa vasta ensimmäinen askel. Lisää vaatimuksia tulee voimaan vaiheittain vuoteen 2040 asti.

Päivi Ikonen


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.

Lisää uutisia