Aalto-yliopiston professori Maarit Karppinen on saanut Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n edistyneiden tutkijoiden rahoituksen ohutkalvoteknologian kehittämiseen. Rahoituksen suuruus on 2,5 miljoonaa euroa ja kesto viisi vuotta.
Erityisen ansioituneille tieteentekijöille myönnettävä Advanced Grant -rahoitus on Maarit Karppiselle jo toinen. Edellisen ERC-rahoituksensa hän sai vuonna 2014.
Uusia ohutkalvomateriaaleja rakennetaan tätä nykyä kiihtyvään tahtiin muun muassa tiedonhallinnan sovelluksiin.
Teollisuudessa on hyödynnetty Millennium-palkitun suomalaistutkijan Tuomo Suntolan kehittämää atomikerroskasvatus- eli ALD-teknologiaa jo pitkään. Menetelmän yleisimpiin käyttökohteisiin kuuluu mikroelektroniikka, jonka tarpeisiin valmistetaan runsaasti epäorgaanisia ohutkalvoja.
Sen sijaan MLD eli molekyylikerroskasvatus on Maarit Karppisen mukaan jäänyt vähemmälle huomiolle. Kahden menetelmän yhdistelmä on kuitenkin alkanut viime aikoina yleistyä, ja siitä on kiinnostunut myös suomalaisprofessori.
Karppisen tutkimushankkeessa kehitetään uusia materiaaleja yhdistämällä epäorgaanisia ja orgaanisia komponentteja atomi- ja molekyylitason tarkkuudella.
”Tavoitteenani on näitä eri tekniikoita hyödyntäen kehittää paitsi ainutlaatuisia uusia hybridimateriaaleja, myös sellaisia materiaalien toiminnallisuuksia, joista tutkijat eivät ole aiemmin osanneet edes uneksia”, Karppinen kuvailee tiedotteessa.
Energian ja tiedon varastointiin, biokuvantamiseen ja diagnostiikkaan
Seuraavan sukupolven ohutkalvomateriaaleja kaivataan erityisesti uusiin, kestäviin energian varastointi- ja konversioteknologioihin.
”Uudet materiaalitoiminnallisuudet voisivat tarjota myös ennennäkemättömiä mahdollisuuksia esimerkiksi tehokkaaseen valolla ohjattavaan magneettiseen tiedon varastointiin tai uudentyyppisiin biokuvantamis- ja diagnostiikkamenetelmiin”, visioi myös Japanissa, Yhdysvalloissa ja Saksassa uransa aikana työskennellyt Karppinen.
Tavoitteisiin pääseminen edellyttää hänen mukaansa motivoitunutta monitieteistä tutkimusryhmää ja maailmanlaajuista huippututkijoiden yhteistyöverkostoa. Tärkeintä on kuitenkin ”innostunut uusien materiaalien löytöretkeilijän mieli”.
Päivi Ikonen
(Kuva Nita Vera/Aalto-yliopisto) Maarit Karppinen on alallaan erittäin arvostettu tutkija, jonka meriitteihin kuuluu yli 500 tieteellistä julkaisua. Kemian ja materiaalitieteen laitoksessa työskentelevä Karppinen kantaa myös Aalto-professorin titteliä.
Aiheesta aiemmin:
Maarit Karppinen – Materiaalien mestari
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.