Äidin raskausaikainen D-vitamiinin puutos on yhteydessä syntyvän lapsen adhd-riskiin, kertoo Turun yliopiston tutkimus.
Adhd on tarkkaavaisuus- ja yliaktiivisuushäiriö.
Turkulaistutkimuksen aineistona oli 1 067 lasta, jotka olivat saaneet adhd-diagnoosin vuosina 1998–1999, ja sama määrä verrokkilapsia.
Tutkijat selvittivät lasten äitien veren D-vitamiinipitoisuuden näiden raskausaikana. Se onnistui suomalaisten äitiysneuvoloiden laajan seerumikokoelman avulla.
Tuloksista paljastui, että adhd-häiriö oli 34 prosenttia yleisempi lapsilla, joiden äidit olivat kärsineet D-vitamiinivajeesta odotusaikanaan.
Nykyinen raskausajan D-vitamiinin saantisuositus on 10 mikrogrammaa vuorokaudessa ympäri vuoden. Suositus ei ollut vielä voimassa, kun tutkimuksen naiset synnyttivät lapsensa.
Ensimmäinen väestötason tutkimus
Turun yliopiston hanke on ensimmäinen väestötason tutkimus, jossa selvitettiin lasten adhd:n yhteyttä äidin raskausaikaiseen D-vitamiinin saantiin.
Tutkimusta johtaneen professorin Andre Souranderin mukaan D-vitamiinin puutos on maailmanlaajuinen ongelma.
”Tämä tutkimus on vahvin näyttö siitä, että raskaudenajan alhainen D-vitamiinitaso voi olla yhteydessä jälkeläisen tarkkaavaisuus- ja keskittymisvaikeuksiin”, Sourander toteaa.
Tutkimustuloksilla on hänen mukaansa huomattava kansanterveydellinen merkitys, sillä adhd kuuluu lasten yleisimpiin pitkäaikaissairauksiin.
Tutkimuksen julkaisi JAACAP-lehti.
(Kuva) D-vitamiinin saanti on tärkeää kaikille, mutta etenkin odottavien äitien on syytä nauttia vitamiinia riittävästi.