Ravinteiden lisääntyminen köyhdyttää myös maaperän siemenpankkeja

Siemenpankkien on oletettu ylläpitävän lajien populaatioita silloinkin, kun ne vähenevät tai katoavat maanpäällisistä yhteisöistä. Tuoreen tutkimuksen mukaan näin ei ehkä olekaan.

Siemenpankit ovat maaperässä piileviä biologisen monimuotoisuuden varastoja, joiden uskotaan lisäävän ekosysteemien vastustuskykyä globaaleille muutoksille, kuten ravinteiden lisääntymiselle ja laidunnuksen vähenemiselle.

Ravinteiden lisääntyminen ja laidunnuksen väheneminen karsivat maanpäällisten kasviyhteisöjen monimuotoisuutta. Tällöin pelastuksen voivat tarjota maaperän siemenpankit.

”Siemenpankit siis lisäävät yhteisöjen ja ekosysteemien resilienssiä eli elpymisen mahdollisuutta”, kuvailee apulaisprofessori Anu Eskelinen Oulun yliopistosta.

Eskelisen johtama kansainvälinen tutkimus tuotti kuitenkin yllättäviä tuloksia. Tutkijat havaitsivat, että ravinteiden lisäys vähensi monimuotoisuutta myös siemenpankeissa.

Tulokset selittävät, miksi ravinnerikastumisella on kasvien monimuotoisuuteen usein pysyviä kielteisiä vaikutuksia, jotka jatkuvat myös rehevöitymisen loppumisen tai vähenemisen jälkeen.

Ruohostomaat tarvitsevat ihmisen apua

Kansainvälinen tutkijaryhmä keräsi siemenpankkiaineistoa seitsemältä ruohostomaa-alueelta neljältä mantereelta. Alueet ulottuivat Pohjois-Suomen tundrasta Australiaan.

Tutkimuskohteet ovat osa maailmanlaajuista Nutrient Network -tutkimusyhteistyöverkostoa (NutNet), johon kuuluu yli 130 ruohostomaa-aluetta eri puolilla maapalloa.

NutNet-verkosto tutkii kasvinsyöjien ja eri ravinteiden vaikutuksia ruohostomaihin, jotka ovat tärkeitä niin luonnonvaraisille eläimille, laiduneläimille, maataloudelle kuin hiilensidonnalle.

Nykyään ruohostomaat ovat maailmanlaajuisesti uhanalainen ekosysteemi.

Anu Eskelisen mukaan tuoreet tutkimustulokset osoittavat, että ruohostomaiden elpyminen edellyttää ennallistamista ja ihmisten tekemää siementen lisäystä.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.

(Kuva Anu Eskelinen) Tutkimuksessa selvitettiin maaperän siemenpankkien tilaa Lapista Australiaan. Kilpisjärven NutNet-tutkimusalueen takana kohoaa Saanatunturi.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia