Olen paljon hehkuttanut sitä, että mindset, mielen asenne, on kaikki kaikessa.
Totta, vahvaa mielen asennetta tarvitaan, jotta voimme saavuttaa tavoitteemme. Se on osa meitä, ja kuitenkin vain osa kokonaisuudesta.
Jos mieli olisi ainoa, jonka avulla voisimme ratkaista asioita ja päästä eteenpäin, niin miksi se ei toimisi nytkin?
Koska vastaan haraa heartset eli tunteet, jotka jarruttavat ja estävät meitä kohtaamasta lisää kipua, pelkoa ja epävarmuutta. Tunteilla on aina tehtävä elämässämme.
Kukaan meistä ei voi välttyä maailmanlaajuisen kriisin edessä pelolta, epävarmuudelta ja tilanteen hallitsemattomuuden tunteelta.
Uuden alku käy läpi tunteiden kirjon
Pelko kasvoi sisälläni huolimatta siitä, että olin jo selvinnyt monista vastoinkäymisistä elämässäni. En pystynyt käsittelemään kaikkea uutistulvaa, vaikka säilytinkin toimintakykyni.
Alitajuntaani oli hiipinyt monta pelosta lähtevää ajatusta: Entä jos en pärjää? Entä jos en selviä tästä kaikesta? Entä jos lähimmilleni tapahtuu jotain? Entä jos minussa ei olekaan riittävästi vahvuutta kohdata tätä kaikkea?
Epäilyksen siemenet lisääntyivät ja energiani väheni pelon kasvaessa. Jotkut aamurutiinit jäivät minimiin tai kokonaan pois. Tunnistin uupumisen merkkejä tunnevyöryn keskellä.
Kunnes taas ymmärsin lisää. Nämä kaikki – pelko, epätietoisuus, suru, luopuminen – minun on käytävä läpi ennen kuin saan kiinni uudesta langanpäästä ja uudesta alusta.
Elisabeth Kübler-Ross kuvaa tunnetussa mallissaan surun käsittelyn viisi vaihetta: kieltämisen, vihan, kaupankäynnin, masennuksen ja hyväksymisen.
Hyväksymistä edeltää merkityksen etsiminen, muiden tavoittaminen ja oman tarinan kertominen.
Lisäisin vielä yhden vaiheen. On päästettävä irti vanhoista tunteista, kivusta ja kaipuusta menneeseen, jolloin vapautuu tilaa uudelle. Syntyy aivan uudenlaista vahvuutta, jota voimme käyttää polttoaineena uuden luomiseen.
Mielen tasolla saatamme tietää, mitä meidän tulee tehdä, mutta tunteet eivät ole siinä vielä mukana. On harjoiteltava ja katsottava rohkeasti omaan itseensä sekä myönnettävä oma vajavuuteensa.
Ihmisyyden säilyttäminen on huomisen voima
On tehnyt kipeää tutkia itseään rehellisesti. Elämäntehtäväni on auttaa muita ja tuoda toivoa.
Silti valuin kuiluun enkä kestänyt – hetkellisesti – sitä kaikkea kipua, mitä ympärillä oli.
Mitä enemmän vastustin kaiken pelottavan kohtaamista, sitä enemmän vastarinta söi sisäistä energiaani ja sitä heikommaksi muutuin. Olin jälleen uuden edessä – miten tästä noustaan?
Ymmärsin, että tämä on vain käytävä läpi, juuri tässä vaiheessa, jotta kasvan ja vahvistun itse ja pystyn auttamaan toisia.
Empatia on yksi johtamisen kivijalkoja. Jos asenteeni toiseen ihmiseen pohjaisi vain mielen asenteeseen ja väistäisin tunteita, vaarana olisi empatiakyvyn pieneneminen tai yhteyden kadottaminen itseen ja toiseen.
Empatia on paitsi toisen tunteiden ymmärtämistä myös toisen kyvykkyyteen uskomista. Minulle se tarkoittaa ihmisen arvostamista ja kykyä luottaa jokaisen potentiaaliin.
Kun vahvistumme ja uskomme ihmiseen, kohtaamme kaikki ihmisyyden ytimessä olevat tunteet.
Nyt jos koskaan tarvitaan harjoitusta ja kykyä kohdata kaikki näkymättömät tunteet, jotta voimme muuttaa ne eteenpäin vieväksi voimaksi.
Koko maailma on uuden edessä. En pystyisi luottamaan uuteen nousuun, jos en olisi käynyt prosessia läpi omassa itsessäni.
Kukaan ei selviä yksin. Tarvitsemme toisiamme, ja tarvitsemme rohkeita johtajia. Yhdessä, ja vain yhdessä, voimme koota voimamme ja nousta uuteen päivään entistä vahvempina.
Tiina Latikka
Kirjoittaja on työskennellyt toistakymmentä vuotta ammatticoachina ja työnohjaajana. Lisätietoja Tiina Latikasta löydät LinkedIn-, Facebook- ja Instagram-sivustoilta @tiina.latikka.
Kuva: Jarmo Rantanen
