Tulevaisuuden tekijät -innovaatiokisan ykköspalkinnon on saanut ekologinen liima, jonka kehitti lempääläisen Sääksjärven koulun joukkue.
Koululaiset rakensivat ympäristölle hellävaraisen Ecogrip-yleisliiman yhteistyössä kemianyhtiö Kiillon kanssa.
Monikäyttöliima on tehty täysin luonnollisista, biopohjaisista raaka-aineista. Sen tuotantoprosessissa hyödynnetään aurinko- ja tuulienergiaa.
Ominaisuuksiensa ansiosta liima sopii kaikenikäisten käyttöön.
Virolais-suomalainen Tulevaisuuden tekijät -innovaatiokilpailu kokosi yhteen molempien maiden koululaisia ratkaisemaan yhteistyöyritysten määrittelemiä konkreettisia haasteita.
”Kunnia toimia mentorina”
Sääksjärven koulun joukkueen muodostivat 14–15-vuotiaat Jonne Andelin, Adam Bazhyna, Viljo Seppänen ja Mico Kangasniemi.
”On kiva ja yllättynyt olo, vähän helpottavakin. Ja tuntuu mahtipontiselta”, voittajat kommentoivat, kun puoli vuotta kestänyt kilpailu on vihdoin ratkennut.
Kiillon tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtajan Soilikki Kotasen mukaan yhtiölle oli kunnia mentoroida koululaistiimiä.
”Olemme valtavan iloisia nähtyämme, millä innolla Sääksjärven koulun joukkue tarttui heille annettuun haasteeseen ja miten tuo innostus palkittiin”, Kotanen sanoo.
Kotasta lämmittää kaikkien muidenkin kisajoukkueiden kiinnostus tutkimukseen ja innovointiin.
Ammattimainen esiintyminen
Teollisuuden asiantuntijoista, päättäjistä ja luma-osaajista koostunut tuomaristo piti voittajatoteutusta erittäin ekologisena tuotteena, joka on vieläpä heti käyttövalmis.
Joukkue esitteli ratkaisunsa ammattimaisesti ja pystyi vastaamaan selvästi kaikkiin tuomariston esittämiin monimutkaisiinkin kysymyksiin, raati kiittelee sääksjärveläisiä.
Tulevaisuuden tekijät -kilpailun suojelijoina toimivat Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö ja Viron talous- ja viestintäministeriö.
Päivi Ikonen
Aiheesta aiemmin: Kemianteollisuuden tiedekilpailu – Suomen ja Viron koululaiset ratkomaan tulevaisuuden haasteita
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!