Jatkuva pienimuotoinen lannoitus voi tukea metsien hiilensidontaa erittäin hyvin. Kuva: Adobe Stock.

Säännöllinen typpilannoitus saa männyt kasvuun myös vähäravinteisessa metsässä

Kymmenen vuoden välein tehty typpilannoitus voi lisätä männyn kasvua vähäravinteisessa boreaalisessa metsässä merkittävästi.

Näin kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) HoliSoils-tutkimus, jossa seurattiin keskisuomalaista mäntyvaltaista, vähäravinteista kivennäismaata vuodesta 1960 aina vuoteen 2022.

Pitkäaikaisseurannassa selvisi, että puiden typenkäyttö on yllättävän tehokasta mailla, joilla lannoitusta ei juuri tehdä.

Typpilannoitusta käytetään metsätaloudessa pääasiassa kertaluonteisesti. Vähäravinteisia metsäalueita ei yleensä lannoiteta lainkaan.

Luken tulokset kuitenkin haastavat perinteisen näkemyksen. Jatkuva pienimuotoinen lannoitus voi myös tukea metsien hiilensidontaa huomattavasti paremmin kuin suuret yksittäiset lannoitukset.

Hiilimarkkinat voivat tuoda kannattavuutta

”Tutkimuksemme osoittaa, että metsän kasvun ja hiilensidonnan kannalta olisi tehokkainta lannoittaa pienillä määrillä typpeä muutaman vuoden välein koko metsikön elinkaaren ajan”, kiteyttää tutkija Anni Palvi.

Palvi on hyödyntänyt tuloksia väitöstyössään, jonka aiheena on ilmastoviisas metsänhoito.

Toistettu typpilannoitus ja vähäravinteisten kivennysmaiden lannoittaminen ylipäätään on nähty käytännön metsätaloudessa kannattamattomana.

”Kenties hiilimarkkinoiden vahvistuessa tulisi asiaa pohtia uudelleen, sillä hiilensidonnan tehostaminen voisi olla asia, joka tekee lannoituksesta kannattavaa”, Palvi sanoo.

Tutkimus on osa Palvin väitöskirjahanketta, jonka rahoittajana on Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö.

Lisää fotosynteesiä ja neulasten kasvua 

HoliSoils-hankkeessa koealoille annettiin säännöllisesti typpilannoitusta, kun taas kontrollialueet jätettiin lannoittamatta.

Puiden kasvua arvioitiin vuosilustoista lasketun runkopinta-alan kasvun (BAI) avulla. Siitä laskettiin myös, kuinka tehokkaasti puut käyttivät typpeä kasvuun.

Lisäksi analysoitiin vuosirenkaiden hiili-isotooppikoostumusta ja neulasten kemiallista koostumusta.

Tulokset osoittivat, että typpilisä tehosti puiden fotosynteesiä ja neulasten kasvua etenkin kahden ensimmäisen vuoden aikana lannoituksesta.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia