Kliinisen lääkeainekemian ja biolääketieteen dosentti Sauli Vuoti aloittaa työelämäprofessorina Jyväskylän yliopistossa.
Sovelletun orgaanisen kemian alalle kohdentuvan lääkekehityksen ja kliinis-translationaalisen onkologian työelämäprofessuurissa toimiva Vuoti on työskennellyt pitkään lääketeollisuudessa.
Nykyään hän toimii asiantuntijana lääkeyrityksessä, jossa hän tekee kliinistä tutkimusta, kehittää uusia lääkehoitoja ja auttaa nuorempia tutkijoita.
”Odotan innolla yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa ja erilaisia mahdollisuuksia, joita yhteistyö voi tuoda tullessaan”, Vuoti sanoo.
Yliopiston kemian laitosta johtava professori Mika Pettersson kertoo olevansa erittäin iloinen uuden työelämäprofessorin saamisesta.
”Odotan, että hän tuo meille arvokasta tietoa ja näkemystä modernista lääkekehityksestä, mikä luo opiskelijoille uudenlaisia urapolkuja ja henkilökunnalle mahdollisuuksia uusiin tutkimushankkeisiin”, Pettersson sanoo.
”Tutkimukselle lisää sovellusmahdollisuuksia”
Sauli Vuoti haluaisi tuoda tutkimukseen enemmän sovellusmahdollisuuksia. Yhteistyö teollisuuden kanssa on välttämätöntä, jotta ideat saadaan hyödynnettyä.
”Vaikka tutkimus aloitetaankin ruohonjuuritasolta, tulisi lopullisen vision olla alusta asti selvillä”, Vuoti korostaa.
”Visio voi matkan varrella muuttua, mutta koko tutkimusketjun tiedostaminen on nykypäivänä äärimmäisen tärkeää ja vaikuttaa myös tutkimusrahoituksen hankintaan.”
Vuotin mielestä lääketieteen sovellukset ovat Suomessa huipputasoa. Kansainvälisestä yhteistyöstä on silti hyötyä, ja myös paikallista yhteistyötä tarvitaan. Jyväskyläläistutkimuksen keskeisiä kumppaneita ovat Sairaala Nova ja Keski-Suomen biopankki.
Työelämäprofessoriksi voidaan nimittää henkilö, jolla on merkittävää ammatillista osaamista johtavan tason tehtävistä korkeakoulumaailman ulkopuolelta ja jonka osaamisesta on erityistä hyötyä yliopiston opetus- ja tutkimustoiminnalle. Jyväskylän yliopistossa myös työelämäprofessorit käyvät läpi pätevyyden arviointiprosessin.
(Kuva Jyväskylän yliopisto) Sauli Vuoti on uransa mittaan kerännyt runsaasti kansainvälisiä kontakteja, joita hän haluaa tuoda nyt myös yliopistolliseen käyttöön.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.