Pääkaupunkiseudulla aletaan kokeilla tekstiilijätteen kierrättämistä. Asialla on Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.
HSY:n Sortti-asemille voi viedä käytettyjä tekstiilejä 1. marraskuuta alkaen. Jätetekstiilit otetaan vastaan maksutta.
Tammikuun 2020 loppuun jatkuvan kokeilun aikana tutkitaan, kuinka kerääminen ja tekstiilien lajittelu toimivat.
Samalla selvitetään, kuinka paljon asemille tuodaan tekstiilijätettä ja millaista se on laadultaan.
”Jatkamme poistotekstiilien keräystä Sortti-asemilla todennäköisesti kokeilun jälkeenkin, kun keräys- ja käsittelyketju saadaan toimivaksi”, kertoo HSY:n käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen.
Tuolloin tekstiilijätteen tuojilta aletaan periä pieni maksu. Helmikuun alusta 2020 hinnaksi on tulossa kaksi euroa 200 litran säkiltä tai 10 euroa kuutiometriltä.
Keräykseen kelpaavat rikkinäiset ja loppuun kuluneet vaatteet ja kodintekstiilit, kuten takit, housut, hameet ja paidat sekä lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat.
Esilajittelu tehdään käsin, joten alusvaatteita tai sukkia ei hygieniasyistä huolita.
Turkuun jätetekstiilien käsittelyn pilottilaitos
HSY on mukana työ- ja elinkeinoministeriön tukemassa Telaketju TEM -hankkeessa, jossa kehitetään poistotekstiilien keräystä, lajittelua, materiaalien tunnistusta, uudelleenkäyttöä ja kierrätystä.
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) valmistelee osana hanketta testivaiheen jalostuslaitosta, jossa kotitalouksilta kerätty poistotekstiili muokataan mekaanisesti kierrätyskuiduksi.
Laadukkaimmat kuidut voivat sopia langan ja uusien vaatteiden valmistukseen. Lisäksi kierrätyskuidusta voidaan tehdä esimerkiksi komposiittituotteita ja eristemateriaalia.
Myös Sortti-asemille tuodusta tekstiilijätteestä viedään Turun pilottilaitokseen se osuus, joka voidaan kierrättää materiaalina.
(Kuva: HSY) Poistotekstiileistä laadukkaimmat voivat päätyä materiaaleiksi uusien vaatteiden tuotantoon.