Puupohjaisen Spinnova-kuidun valmistaja Woodspin käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat yhtiön koko henkilökuntaa.
Woodspin oy on jyväskyläläisen Spinnovan ja brasilialaisen sellujätin Suzanon puoliksi omistama yhteisyritys.
Muutosneuvottelut liittyvät Woodspinin strategiseen arviointiin, joka alkoi helmikuussa 2025.
Strategisen tarkastelun tuloksena Woodspin tulee arvioimaan edellytyksiä toiminnan jatkamiselle ja harkitsee vaihtoehtoisesti toimintansa sulkemista, Spinnova tiedottaa.
Brasilialaisjätti luopuu yhteistyöstä kuituyhtiö Spinnovan kanssa
Toiminta tappiollista
Woodspinin toiminnalla on Spinnovan tiedotteen mukaan raskas kustannusrakenne, ja se on tappiollista.
Toiminnan kannattavaksi saaminen vaatisi todennäköisesti merkittäviä investointeja, ja riittävän rahoituksen saaminen on epävarmaa.
Vuonna 2024 Woodspin teki tappiota 6,7 miljoonaa euroa, josta Spinnovan osuus oli 3,4 miljoonaa. Woodspinin kirjanpitoarvo Spinnovan taseessa oli vuoden lopussa 19,4 miljoonaa euroa.
Päätökset mahdollisista henkilöstövaikutuksista tehdään sen jälkeen, kun muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden arvioitu kesto on vähintään kuusi viikkoa.
Täytäntöön kuluvan vuoden aikana
Neuvottelujen lopputulema pannaan täytäntöön mahdollisimman pian päätöksenteon jälkeen, kuitenkin viimeistään 31.12.2025.
VTT-lähtöinen Spinnova valmistaa tekstiilikuitua suoraan puusta ja erilaisista sivuvirroista omalla menetelmällään, jossa ei käytetä haitallisia kemikaaleja ja jossa ei synny jätettä.
Yhtiön ensimmäinen kaupallinen tuotantolaitos käynnistyi Jyväskylässä keväällä 2023. Monet kansainväliset vaatevalmistajat ovat jo ehtineet hyödyntää Spinnova-kuitua tuotteissaan.
Päivi Ikonen
Aiheesta aiemmin:
Urheiluvaatejätti Puma teki pitkäaikaisen aiesopimuksen suomalaisen Spinnovan kuidun hankinnasta
Spinnovan puukuitu merkkilaukkujen materiaaliksi – väri syntyy kahvijätteestä
Suomalaisen Spinnovan puukuitu astuu olympiaestradille Tanskan urheilijoiden kisa-asuissa
Spinnova ja Halti yhteistyöhön – ekokuitu pärjää myös vaativassa parkatakissa
Spinnovan kuitu hyppäsi osaksi Adidaksen hupparia
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!