Suolistomikrobien molekyyli on yhteydessä rasvamaksaan

Suolistomikrobien flagelliini-molekyyli saa hiirillä aikaan rasvamaksan, ilmenee tuoreesta suomalaistutkimuksesta.

Flagelliini on mikrobien liikkumaelimen proteiini, joka aiheuttaa tulehdusta.

Toisaalta asiaan vaikuttaa toinen tulehdusta aiheuttava proteiini, VAP-1.

”VAP-1:n läsnä ollessa flagelliini sai aikaan rasvan pilkkomisen sisäelinten ympärysrasvasta verenkiertoon. Verenkierrosta rasvat pääsivät maksaan, ja saivat aikaan maksan rasvoittumisen”, kertoo Jyväskylän yliopiston tutkija Satu Pekkala.

Jos VAP-1-proteiini poistetaan, flagelliinin vaikutus kumoutuu, eikä rasvamaksaa muodostu.

Tämä kävi ilmi, kun tutkijat selvittivät tulehduksen roolia Turun yliopiston professorin Sirpa Jalkasen ryhmän jalostamilla hiirillä, joilta VAP-1-proteiini puuttuu.

Voi liittyä myös syöpään

Flagelliini on aiemmin liitetty myös paksusuolensyöpään. Satu Pekkalan ryhmä selvitti tätä yhteyttä sekä syöpää sairastavista hiiristä, ihmisten syöpäkudoksista että syöpäsoluviljelmistä.

Hiirten suolistosta löytyi paljon liikkumiskykyisiä eli sellaisia mikrobeja, joissa on flagelliini-proteiini.

Soluviljelmissä flagelliini aiheutti tulehdusta, ja samanlaisia muutoksia havaittiin myös paksusuolensyöpää sairastavien ihmisten kudoksista.

”Voi siis olla, että mikrobien flagelliini vaikuttaa syövän syntyyn ja syövässä esiintyvään tulehdustilaan”, Pekkala sanoo.

Yhdessä Keski-Suomen keskussairaalan kanssa tehtävä lisätutkimus aiheesta käynnistyy tammikuussa.

Uudessa tutkimuksessa pyritään selvittämään muun muassa sitä, kuinka tärkeä rooli verenkiertoon päässeellä flagelliinilla on rasvamaksapotilaiden oireissa.

Jos flagelliinin merkitys osoittautuu suureksi, oireita voitaisiin mahdollisesti vähentää lääkeaineilla, jotka hidastavat VAP-1:n toimintaa.

Kaksi tutkimusartikkelia julkaisivat Sci-lehti ja Cancers-lehti.

(Kuva Jyväskylän yliopisto) Suolistomikrobien liikkumiseen vaikuttavalta proteiinilta löytyi kiinnostava yhteys rasvamaksaan hiirillä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia