Helsinkiläinen teknologiayritys Nolla Antimicrobial on kehittänyt uudenlaisen, alkoholittoman käsidesivaahdon, joka puree antibiooteille vastustuskykyisiin superbakteereihin.
Alustavien tutkimusten mukaan aine tepsii myös koronaviruksiin.
Yhtiön perustaja ja teknologiakehittäjä, polymeeriteknologiasta tekniikan lisensiaatiksi valmistunut Jyri Nieminen sanoo tiedotteessa, että screening-tutkimukset koronatehon osalta ovat olleet erittäin lupaavia.
”Vahvistava tutkimus tehdään skotlantilaisessa mikrobiologian laitoksessa, ja tulokset saapuvat lähiviikkojen aikana”, Nieminen kertoo.
Salaisuutena hopeaionit
Vuonna 2013 perustetun suomalaisfirman keksintö on vuosikymmeniin ensimmäinen uusi biosidi, joka sopii ihokontaktiin.
Uutuuden vaikutus perustuu bakteereja ja viruksia tappavaan hopeaan. Aine valmistetaan teknologialla, jossa hopea on ionisessa muodossa.
Vastaavaa hopean ja polymeerin yhdistävää teknologiaa ei Niemisen mukaan ole käytössä muualla.
”Voidaan siis puhua biosidituotteiden tieteellisestä läpimurrosta”, hän sanoo.
Käsidesivaahdon pohjana on puhdistettu vesi. Vaahtoisuuden tuova aine kokamiinioksidi on lähtöisin kookoksesta.
Mukana on myös kaksi kosteuttavaa kasvipohjaista ainetta, betaiini ja 1,3-butyleeniglykoli. Hopean määrä tuotteessa on niin pieni, että aine on ulkoisessa käytössä turvallista.
Nolla on patentoinut teknologiansa yli 140 maassa.
Huippu-urheilijat tukevat hanketta
Vuonna 2013 perustettuun Nolla Antimicrobialiin on sijoittanut muun muassa joukko suomalaisia huippu-urheilijoita.
Heitä ovat esimerkiksi jääkiekkoilijat Teemu Selänne, Valtteri Filppula ja Jere Lehtinen.
Kiekkomiehet ovat tehneet investointinsa jo ennen koronapandemian aikaa.
”Ajattelin, että jääkiekkokamat varmasti haisevat”, Jyri Nieminen kertoo Tekniikka & Talous -lehdessä.
”Otin yhteyttä ja kerroin, että meidän tuote poistaa hajut 10 sekunnissa. Teimme demon ja he kiinnostuivat niin paljon, että lähtivät osakkaiksi.”
Nollan kehitystyötä rahoittaa myös formula-autoilija Valtteri Bottas, joka on toiminut käsidesivaahdon koekäyttäjänä jo vuoden verran.
”Innovaatio toimii loistavasti. Sen ansiosta voin pidentää suojaa infektioilta ja pitää fokuksen työssäni”, Bottas kuvailee yhtiön tiedotteessa.
Lanseeraus etuajassa
Nolla tekee käsidesin aktiiviaineita tuotantolaitoksessaan Helsingin Viikissä. Laitoksen vuosikapasiteetti on reilut tuhat tonnia.
Yritys on avaamassa myös käsidesivaahtoa tuottavan tehtaan muualle Etelä-Suomeen.
Nollan tarkoituksena oli tuoda uutuus markkinoille vasta myöhemmin, mutta lanseeraus aikaistui käsidesien kasvavan kysynnän takia. Tuotetta on luvassa kauppojen hyllyille vaiheittain huhtikuusta alkaen.
Lue lisää: Tutkimus vahvisti: käsidesivaahto tehoaa koronavirukseen
(Kuvituskuva) Koronapandemia on nostanut kaikenlaisten käsidesien kysynnän pilviin, joten suomalaiskeksintö saanee lentävän lähdön.
Uutista päivitetty 6.4.2020 ja 19.4.2020.
Tilaa Kemia-lehti, saat lahjaksi käsidesin!
- Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 29 euroa
- Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
- Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa
- Saat lahjaksi innovatiivisen, kotimaisen Nolla-käsidesin. Lue lisää: Käsidesivaahto tehoaa myös koronavirukseen.
- Kampanja jatkuu 30.6.2020 asti.
Katso lisätiedot ja tartu tarjoukseen.
Tilaamalla lehden tuet kotimaista työtä, tutkimusta ja journalismia.