Suomalaisten Kemistien Seuran uusi puheenjohtaja Leena Otsomaa tekee lääkealalla unelmatyötään

Suomalaisten Kemistien Seura on saanut uuden puheenjohtajan. Leena Otsomaalle seura on tuttu opiskeluajoista lähtien.

Leena Otsomaa lähti jo Oulun yliopiston nuorena kemianopiskelijana mukaan Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) toimintaan. Hän arvostaa suuresti 103-vuotiaan järjestön pitkää ja kunniakasta historiaa.

”Yliopiston tutkijana työskennellessäni sain seuran myöntämän Nuorten tutkijain palkinnon”, Otsomaa muistelee hymyssä suin.

SKS:n hallituksen jäsen Otsomaa on ollut vuodesta 2018, varapuheenjohtaja vuodesta 2020.

Nykyinen jäsenistö painottuu hänen mukaansa erityisesti kokeneisiin kemisteihin. Tuore puheenjohtaja näkisi mielellään seuran riveissä enemmän eri ikäpolvia edustavia jäseniä.

”Riskinä on, että mikäli emme pysty uudistumaan, seura ei välttämättä houkuttele nuoria mukaan. On tärkeää kehittää toimintaa niin, että se vastaa nuortenkin tarpeisiin. Heidän pitäisi myös päästä itse vaikuttamaan asiaan esimerkiksi hallituksessa toimimisen kautta.”

Otsomaa kannustaa ehdottomasti nuoria kouluttautumaan kemian alalle, joka tarjoaa erittäin monipuolisia työtehtäviä.

”Kemia on myös hyvin kansainvälinen ala, mikä näkyy niin opinnoissa kuin työelämässä.”

Tähtäin aina selvä

Leena Otsomaan oma kiinnostus kemiaan heräsi pieksämäkeläisenä lukiolaisena. Oulun yliopistoon hän lähti päästäkseen paneutumaan etenkin orgaaniseen kemiaan, tähtäimessään työ lääketeollisuudessa.

”En ole niinkään pitänyt itseäni akateemisena ihmisenä vaan olen aina halunnut työskennellä teollisuudessa.”

Vastavalmistuneet kemian maisterit olivat 1980-luvulla kysyttyjä työntekijöitä lääkealalla. 1990-luvun lama kuitenkin muutti tilanteen, ja paikat hupenivat vähiin.

Otsomaa ei halunnut työhön, joka veisi häntä poispäin alkuperälääkkeiden tutkimuksesta, joten hän päätti jatkaa opiskelua kohti lisensiaatin tutkintoa.

Kun lääkeyhtiö Orionin Espoon yksikössä jatko-opintojen aikana avautui kiinnostava paikka, Otsomaa ”ei epäröinyt hetkeäkään”.

Sillä tiellä hän on edelleen. Monissa eri tehtävissä toimittuaan hän kantaa nyt Orion Pharman lääkeainekehityksen johtajan titteliä.

Vuonna 2019 Leena Otsomaa valmistui työn ohessa Aalto-yliopistosta tekniikan tohtoriksi. Lisäksi hänellä on Turun yliopistossa vuonna 2013 suoritettu eMBA-tutkinto.

Seura tukee Ukrainaa

Ukrainan sota on järisyttänyt perusteellisesti myös kemian alaa.

”Ukrainassa, Venäjällä ja monissa muissakin entisen Neuvostoliiton maissa on vahva kemianteollisuus, joten kriisitilanne on näkynyt esimerkiksi joidenkin harvinaisempien raaka-aineiden saatavuudessa, kun tuotanto ja toimitusketjut ovat häiriintyneet”, Otsomaa kertoo.

Suomi voi hänen mukaansa auttaa Ukrainaa muun muassa jatkamalla ukrainalaisten raaka-aineiden ostamista. Hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan teollisuus on osin kyennyt jatkamaan toimintaansa kriisistä huolimatta.

Suomalaisten Kemistien Seura on tukenut Ukrainaa lahjoituksella Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Seuran hallituksessa on myös suunnitteilla keinoja auttaa Ukrainasta pakolaisina tulevia kemistejä työllistymään Suomessa.

Anselmi Nousiainen

Leena Otsomaa

  • Ylioppilas 1986, Pieksämäen lukio.
  • FM 1992 ja FL 1996, Oulun yliopisto.
  • eMBA 2013, Turun yliopisto.
  • TkT 2019, Aalto-yliopisto.
  • Oulun yliopisto, tutkija 1992–1996.
  • Orion Oyj, eri tehtävissä vuodesta 1996. Orion Pharman lääkeainekehityksen johtaja 2020–.
  • Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsen vuodesta 1989.
  • SKS:n Nuorten tutkijain palkinto 1996.
  • Asuu Espoossa.

(Kuva Niina Stolt) Leena Otsomaa kertoo lukeneensa SKS:n tärkeimpiin jäsenetuihin kuuluvaa Kemia-lehteä 1980-luvun lopulta asti. ”Lehti tarjoaa mielenkiintoista tietoa kemiasta niin asiantuntijoille kuin maallikoille”, hän sanoo.


 

Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 66 euroa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 44 euroa.
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 18 euroa.
  • Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia