Suomalaistutkijat löysivät munasarjasyövän lääkeherkän alatyypin

Turun biotiedekeskuksen tutkimusryhmä on tunnistanut munasarjasyövän uuden alatyypin.

Professori Jukka Westermarckin vetämä ryhmä osoitti myös, että uusi alatyyppi voi reagoida parhaillaan kehitteillä olevaan syöpälääkkeeseen.

Molecular Cancer Therapeutics -sarjassa julkaistu tutkimus perustuu CIP2A-proteiiniin, jonka turkulaisryhmä löysi jo 15 vuotta sitten. Proteiini ilmentyy suurimmassa osassa munasarjasyöpiä.

Myöhemmin turkulaiset kuitenkin havaitsivat, että noin 20 prosentilla potilaista on kasvain, joka ei ilmennä CIP2A-proteiinia. Sen jälkeen he ryhtyivät etsimään lääkettä, joka tappaisi nimenomaan CIP2A-negatiivisia munasarjasyöpäsoluja.

Seulonnassa heidän haaviinsa tarttui kliinisessä tutkimusvaiheessa oleva lääkemolekyyli nimeltä APR-246 (Eprenetapopt). Lääkettä on kokeiltu munasarjasyöpää sairastavilla, mutta se ei ole ollut riittävän tehokas.

Turkulaistutkimuksessa uutta syöpätyyppiä mallintavat kasvainsolut osoittautuivat kuitenkin hyvin herkiksi lääkkeelle. Sama voisi päteä myös ihmisiin, joiden kasvain on nimenomaan CIP2A-negatiivista tyyppiä.

Potilaskokeisiin ei tällä tietoa silti päästä tekemään.

”Valitettavasti tällaisen kliinisen hoitokokeen toteuttaminen suomalaisilla syöpäpotilailla on epätodennäköistä johtuen kliinisen lääketieteen tutkimuksen rahoitukseen kohdistuneista merkittävistä leikkauksista”, Westermarck sanoo tiedotteessa.

Naisten yleisimpiä syöpiä

Munasarjasyöpä on yksi yleisimpiä naisten syöpiä.

Sairaudelle on ominaista se, että tavalliset syöpähoidot tehoavat alkuvaiheessa hyvin. Syövän uusiutuessa kasvain kuitenkin usein muuttuu vastustuskykyiseksi lääkkeille, eikä hoito enää tepsi.

Jukka Westermarckin mukaan olisi siksi ensiarvoisen tärkeää löytää hoitoja, jotka tehoaisivat juuri uusiutuviin kasvaimiin. Tarvitaan myös keinoja sen määrittämiseen, ketkä potilaista hyötyvät tällaisista hoidoista.

”Tiedetään, että munasarjasyövässä on molekulaarisia alatyyppejä, jotka reagoivat hoitoihin eri tavalla”, professori muistuttaa.

(Kuva Adobe Stock) Syöpäsoluja munasarjassa. Kehitteillä oleva lääkekandidaatti saattaisi toimia syövän uutta alatyyppiä sairastavilla potilailla.


 

Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 66 euroa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 44 euroa.
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 18 euroa.
  • Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia