Suomalaistutkijat selvittävät koronan leviämistä ilmassa

Voiko koronavirus selviytyä ilmassa?

Entä voiko virus myös levitä ilman kautta ja millä tavoin?

Näitä kysymyksiä selvittää pikavauhtia koottu monitieteinen suomalaisryhmä, joka koostuu Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, VTT:n ja Helsingin yliopiston tutkijoista.

Hankkeessa on mukana muun muassa virtausfyysikoita, virologeja, infektiotautien tutkijoita sekä lääketieteen tekniikan osaajia.

He paneutuvat etenkin siihen, kuinka yskiessä ja aivastaessa syntyvät erittäin pienet, viruksia sisältävät pisarat kulkeutuvat ilmavirran mukana.

Tutkimus perustuu ilman virtausten mallintamiseen.

Tutkijat hyödyntävät mallinnuksissa supertietokonetta, jonka CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy antoi heidän käyttöönsä jonojen ohi.

Tietoa turvaetäisyyksien määrittelyyn

Ensimmäinen simuloitava tilanne on sisätiloissa liikkuvan henkilön yskiminen.

Simuloinnin avulla tutkijat voivat arvioida muun muassa sitä, millaisia turvaetäisyyksiä ihmisten välille tarvitaan epidemia-aikana.

He kartoittavat myös sitä, kuinka nopeasti ilman viruspitoisuudet laimenevat erilaisissa tilanteissa esimerkiksi ruokakaupassa.

Tutkijat uskovat, että heidän ensimmäiset tuloksensa voivat valmistua jo lähiviikkoina.

(Kuva Petteri Peltonen/Aalto-yliopisto) Simulointi kertoo, kuinka yskimisen myötä syntyvät pienimmät pisarat etenevät ilmassa.

 

Lue myös:

Uusi suomalaishanke tutkii koronan leviämistä sisätiloissa

Oikein tehty ilmanvaihto suojelee koronahoitajia

Tehostettu ilmanvaihto voi ehkäistä koronatartuntoja

Koronavirus säilyy ilmassa luultua pidempään

 

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia