Helsingin päärautatieaseman Kivimiehetkin sonnustautuivat kasvomaskeihin koronapandemian riehuessa kesällä 2020. Kuva: Adobe Stock.

Suomalaistutkimus: Seuraava pandemia voidaan nujertaa älykelloilla

Tavallisia älykelloja voidaan käyttää aseena seuraavan pandemian pysäyttämisessä. Ainakin jokamiehen älytyökalu vähentäisi laajojen rajoitusten tarvetta.

Tähän tulokseen päätyy Aalto-yliopiston johtama tutkimus, johon osallistuivat myös yhdysvaltalaiset Stanfordin yliopisto ja Texas A&M -yliopisto.

Tutkimuksen tulokset julkaisi tiedelehti Pnas Nexus.

Mahdollisuuden pandemian kukistamiseen tarjoaa se, että älykellot havaitsevat käyttäjänsä virusinfektion tarkasti jopa päiviä ennen varsinaisten oireiden ilmenemistä.

Älykellon seurantatietojen tarjoama varoitus voisi toimia merkkinä, jonka saatuaan ihmiset voisivat jo oireettomina ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, kuten käyttämään kasvomaskeja tai menemään pcr-testiin.

Varhainen tunnistus ratkaisevaa

Virusinfektioiden varhainen tunnistaminen on ratkaiseva asia tautien leviämisen estämisessa, on kyseessä sitten koronavirus, influenssa tai tavallinen flunssa.

Monet taudit tarttuvat kuitenkin jo ennen oireiden alkamista. Aiempi tutkimus on osoittanut, että 44 prosenttia koronatartunnoista levisi useita päiviä ennen kuin ihmiset itse ymmärsivät sairastuneensa.

”Toisin kuin koronapandemian aikaan, meillä on nyt konkreettista tietoa siitä, miten pandemiat kehittyvät ja kuinka toimivia erilaiset keinot niiden estämiseksi ovat”, sanoo tutkija Märt Vesinurm Aalto-yliopistosta.

”Kun tähän lisätään puettavan teknologian parantunut kyky havaita sairastumisen varhaiset fysiologisen merkit, olemme huomattavasti paremmin valmistautuneita seuraavaan pandemiaan.”

Vesinurm toimi tuoreen tutkimusartikkelin pääkirjoittajana.

Mallinnus kertoo tautien leviämisestä

Tutkimusryhmä yhdisti ensimmäistä kertaa laajan joukon eri alojen tutkimuksia ja myös mallinsi tartuntojen leviämistä.

”Otimme huomioon muun muassa sen, miten virusmäärä kehittyy elimistössä koko taudin ajan, ja kuinka suuri osa tartunnan saaneista on oireettomia mutta silti tartuttavia”, Vesinurm kuvailee tiedotteessa.

”Yhdistimme tähän myös tilastotiedot siitä, miten ihmiset muuttavat käyttäytymistään sairastuessaan.”

Älykellot mittaavat hengitystiheyttä, lämpötilan muutoksia, univaihteluja, sydämen sykettä ja paljon muuta.

Influenssan tunnistustarkkuus älykellolla on 90 ja koronaviruksen 88 prosenttia.

Korkea sitoutuminen pysäyttäisi taudin

Tutkimuksen mukaan ihmiset vähentävät sosiaalisia kontaktejaan keskimäärin 66–90 prosenttia sen jälkeen, kun sairausoireet ovat alkaneet.

”Vaikka vain osa ihmisistä reagoisi älykellon varoitukseen ja eristäytyisi aiemmin, vaikutus olisi silti merkittävä”, Vesinurm sanoo.

Jos ihmiset karsivat sosiaalisia kontaktejaan 66–75 prosenttia varoituksen saatuaan, taudin leviäminen voisi vähentyä 40–65 prosenttia verrattuna tilanteeseen, jossa eristäytyminen alkaa vasta oireiden ilmetessä.

Tutkimus osoittaa, että tätä korkeampi sitoutuminen varotoimiin – kuten pandemiatilanteessa kenties olisi – voisi käytännössä pysäyttää taudin leviämisen.

Tämä voi hyvinkin päteä myös silloin, jos lintuinfluenssana tunnettu H5N1-virus alkaisi levitä ihmisestä toiseen, Vesinurm sanoo.

”Laajamittaiset sulkutoimet jäävät menneisyyteen”

Vesinurm uskoo, että älykellot voivat tulevaisuudessa mullistaa tapamme kohdata pandemiat paitsi yksilöinä myös yhteiskuntana.

Älykellot voivat auttaa tekemään epäsuosituista rajoituskeinoista, kuten maskeista, sulkutiloista ja massatestauksista, tarkemmin kohdistettuja ja siten vähemmän rajoittavia.

Varhainen varoitus voi estää tartuttavan ihmisen vierailun isoäidin luo ja samalla tarjota päättäjille tehokkaan työkalun tautihallintaan.

”Tulevaisuudessa valtiot saattavat vaikka tarjota älykelloja kansalaisilleen pandemian uhatessa, mikä vaatisi tietenkin tarkkaa eettistä pohdintaa”, Vesinurm sanoo.

”Joka tapauksessa on syytä toivoa, että kunhan varhainen tunnistus on kirjaimellisesti käden ulottuvilla, laajamittaiset sulkutoimet jäävät menneisyyteen.”

Päivi Ikonen


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia