Suomen ensimmäinen kelluva LNG-terminaali sai luvan Tukesilta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on myöntänyt luvan Suomen ensimmäiselle kelluvalle LNG-terminaalille. LNG:n eli nesteytyn maakaasun varastona toimiva alus sijoittuu Inkoon satamaan.

Luvanhaltija on Floating LNG Terminal Finland Oy, joka vastaa sekä varastoaluksen että terminaalitoimintojen kokonaisturvallisuudesta.

FSRU Exemplar -niminen alus saapuu Inkooseen joulukuun aikana. Suureen laivaan, jonka pituus on 291 ja leveys 43 metriä, mahtuu nesteytettyä maakaasua enimmillään 75 500 tonnia. Määrä on Suomen nykyisten terminaalien kapasiteettiin verrattuna liki puolitoistakertainen.

Aluksessa höyrystettävä kaasu johdetaan suoraan maakaasun siirtoverkkoon. Kaasun määrä riittää korvaamaan Venäjältä aiemmin tulleen maakaasun. Suomen lisäksi kaasua menee Inkoosta myös Baltiaan.

Riskeihin varaudutaan ennakkoon

Tukesin luvalla varmistetaan, että luvanhakija on tunnistanut LNG:n ja muiden aluksessa käytettävien kemikaalien suuronnettomuusriskit ja varautunut niihin.

LNG toimitetaan varastolaivaan tankkereilla globaaleilta markkinoilta. Tankkereiden arvioidaan käyvän Inkoon terminaalissa 2–3 kertaa kuukaudessa. Uudelleenlastaus kestää aina noin vuorokauden.

Merkittävimmät riskit liittyvät Tukesin mukaan juuri LNG:n siirtoon tankkerista varastoalukseen sekä  LNG:n höyrystämiseen varastolaivassa ja maakaasun purkamiseen siirtoputkistoon.

Floating LNG Terminal Finland Oy:llä ja Exemplar-aluksella on turvallisuusjohtamisjärjestelmät ja tekniset järjestelyt, joilla riskejä hallitaan. Onnettomuuksiin varautumista harjoitellaan säännöllisesti.

(Kuva Excelerate Energy) Exemplar-varastoalus rantautuu Suomeen ja Inkooseen vielä joulukuun aikana. Ensimmäinen LNG-tankkeri saapuu täyttämään sen varastoja todennäköisesti tammikuussa.

Aiheesta aiemmin:

Suomen ensimmäinen kelluva LNG-terminaali Fortumin Inkoon satamaan


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia