Suomen lukiolaisjoukkue on menestynyt mainiosti kesän kansainvälisissä kemiakilpailuissa.
Nuoret kemian taitajat mittelivät Pohjoismaiden mestaruudesta Ruotsissa 2.–5. heinäkuuta ja olympiamitaleista Arabiemiraateissa 5.–14. heinäkuuta.
Göteborgissa järjestetyistä pohjoismaisista kemiakilpailuista saaliina oli Eemeli Myllymäen taistelema hopea sekä Elias Tanhuan ja Topi Tukevan pronssiset mitalit.
Michael Christodoulou täydensi joukkueen menestystä 13. sijallaan.
Dubain kemiaolympialaisista Myllymäki ja Tukeva ottivat pronssia, Christodoulou ja Tanhua palkittiin kunniamaininnoilla. Olympialaisiin osallistui ennätykselliset 90 maata.
Vesilahtelainen Myllymäki on Tampereen klassisen lukion kasvatti, espoolainen Christodoulou edustaa Ressun lukiota.
Hollolasta kotoisin oleva Tanhua opiskelee Lahden lyseossa ja espoolainen Tukeva Kuninkaantien lukiossa.
Kovan tason kilpailuja
Molempiin perinteisiin kilpailuihin sisältyy sekä teoreettinen että kokeellinen osuus, joissa kummassakin osallistujien on osoitettava taitonsa.
Suomalaisista Topi Tukeva teki kisassa kovan nousun ripeän laboratoriotyöskentelynsä ansiosta.
Kultamitalit myönnetään kilpailun parhaaseen kymmenykseen sijoittuneille. Hopeaa saa 20, pronssia 30 prosenttia ja 10 prosenttia kaikista kisaajista.
Suomen edustajat kansainvälisiin kemiakilpailuihin valitaan kansallisen kilpailun ja jatkovalmennuksen perusteella.
Suomen joukkueen valmensivat erinomaiseen tulokseen Helsingin yliopiston tutkijat Kjell Knapas, Juulia Talvitie ja Jukka Puumi. Olympialaisten etätarkkailijana toimi Miia Mäntymäki, hänkin Helsingin yliopistosta.
Valmennusta tarvitaan, sillä kilpailujen taso on niin kova, ettei niissä pelkillä koulutiedoilla pärjää.
Suomen joukkue valitaan vuosittain kansallisten kemiakilpailujen ja niitä seuraavan valmennuksen perusteella.
Päivi Ikonen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!