Tutkimuskontin laitteilla voidaan mitata tuoreesta pakokaasusta esimerkiksi hiukkasten lukumäärä, massa ja kokojakauma sekä musta hiili, kertoo tutkimusapulainen Milja Jäppi. Kuva: Tampereen yliopisto.

Suomen teillä alkoi ainutlaatuinen mittaustutkimus – nyt selvitetään rekkojen todelliset päästöt talvioloissa

Ennennäkemättömässä hankkeessa tutkitaan rekka-autojen todellisia talviajan pakokaasupäästöjä. Pakokaasujen terveysvaikutuksia kartoitetaan solutasolla asti.

EU-rahoitteisen tutkimuksen tavoitteena on löytää uusia keinoja ilmansaasteiden torjumiseen ja ilmanlaadun parantamiseen Euroopassa.

Raskaiden dieselajoneuvojen päästöjä ei ole aiemmin mitattu yhtä tarkasti aidoissa ajotilanteissa. Myöskään talviolojen vaikutusta päästöihin ei juuri tunneta.

”Tutkimusrekassa olevien mittauslaitteiden avulla voimme myös altistaa soluja todelliselle pakokaasulle ja siten tutkia hiukkaspäästöjen terveysvaikutuksia solutasolla”, kertoo aerosolifysiikan professori Topi Rönkkö Tampereen yliopistosta.

Mittauslaitteet merikontissa

Tutkimuksen toteuttavat yhdessä Tampereen yliopiston kanssa Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Ilmatieteen laitos.

Hankkeen kansainvälisiä kumppaneita ovat lääketieteellinen IEM-instituutti Tšekin tasavallasta ja autoalan Bosmal-tutkimuslaitos Puolasta.

”Mittauslaitteet on rakennettu merikonttiin, joka sijoitetaan rekan puoliperävaunuun. Tämä on vaatinut paljon suunnittelua”, kertoo hanketta vetävä johtava tutkija Päivi Aakko-Saksa VTT:stä.

Merkittävää työtä mittalaitteiston rakentamisessa on tehnyt tamperelainen Dekati Oy.

Maaliskuun kahden ensimmäisen viikon aikana mitataan rekan päästöjä satojen ajokilometrien aikana. Rekan puoliperävaunuun asennetun tutkimuskontin on toimittanut Ilmatieteen laitos. Kuva: Tampereen yliopisto.

 

Ensimmäisellä mittausviikolla tutkimusrekka on liikkunut Tampereen ja Jämsän välillä. Toisella viikolla on tarkoitus ajaa ainakin Kajaaniin asti.

Rekkaa seuraa minibussi, josta on etäyhteys osaan mittalaitteista.

Fokuksessa ikääntynyt pakokaasu ja sekundäärihiukkaset

Mittausten keskiössä ovat erityisesti ikääntynyt pakokaasu ja sen sekundääriset hiukkaset, jotka muodostuvat vasta pakokaasun laimentumisen jälkeen.

Ikääntyneen pakokaasun tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin hiukkasia muodostavien yhdisteiden reaktioita ilmakehässä.

”Mittausten odotetaan tarjoavan arvokasta tietoa poliittisille päättäjille, viranomaisille ja tutkijoille, jotka työskentelevät ilmansaasteiden torjumiseksi ja ilmanlaadun parantamiseksi Euroopassa”, kertoo ryhmäpäällikkö Hilkka Timonen Ilmatieteen laitoksesta.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia