Suomen viljelykasveja suojellaan monin tavoin – Kansallinen geenivaraohjelma täyttää 20 vuotta

Kansallinen kasvigeenivaraohjelma huolehtii siitä, että Suomen oloihin sopeutuneiden ravinto-, rehu- ja puutarhakasvien perinnöllinen monimuotoisuus säilyy myös tulevaisuudessa. Myös yrtti-, lääke- ja viherrakentamisen kasvien geenit turvataan.

Kasvigeenivaraohjelma on osa Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansallista geenivaraohjelmaa, ja sitä koordinoi Luonnonvarakeskus Luke.

”Tänä päivänä Lukella on hallinnassaan arvokas suomalaisiin viljelyolosuhteisiin sopeutuneiden viljelykasvien tutkitusti monimuotoinen keskuskokoelma, joka käsittää yhteensä noin tuhat erilaista kasvikantaa”, kertoo ohjelman koordinaattori, Luken tutkimuspäällikkö Elina Kiviharju.

Luken kontolla on kasvullisesti lisättävien pelto- ja puutarhakasvien ylläpito Suomessa. Siemenlevintäisten viljelykasvien geenivarat ovat säilössä Pohjoismaiden geenivarakeskuksessa NordGenissa, joka on sijoitettu Ruotsiin.

Kasvigeenivaraohjelman 20-vuotista historiaa juhlitaan vuoden 2023 mittaan eri tavoin, ja kansalaisille tarjotaan mahdollisuus tutustua sekä geenivaratyöhön että kasvikokoelmiin.

Yleisötapahtumat aloittaa keväällä toteutettava viisiosainen e-luentosarja. Luken tutkijat kertovat luennoilla, millaista työtä pelto- ja puutarhakasvien säilymisen edistämiseksi tehdään. Lisäksi he esittelevät ajankohtaista tutkimustietoa eri kasviryhmistä ja niiden käyttötavoista.

Ensimmäinen luento järjestetään 31. maaliskuuta kello 11–12. Luennot voi kuunnella tämän sivun linkkien kautta.

Suomalaista oreganoa ja ukkomansikoita

Ohjelman kasvikokoelmat eri puolilla maata avautuvat nekin kävijöille. Kajaanissa esitellään kesäkuussa yrttien ja rohdosten keskuskokoelmaa.

Maaseutu- ja kotieläinpuisto Elonkierron kanssa syyskuussa pidettävässä omenanäyttelyssä on nähtävillä omenapuiden keskuskokoelman satoa. Lisäksi Elonkierron maatiaisviljakentällä Jokioisilla järjestetään teemailtapäivä.

Jokioisilla Wendlan puutarhassa ja Piikkiössä Yltöisten arboretumissa voi tutustua myös niihin koottuihin puutarhakasvien paikallislajikkeisiin.

Myös Luken kumppaneiden ylläpitämät varmuuskokoelmat ovat avoinna yleisölle ainakin tapahtumapäivinä. Mäntsälässä Saaren kartanossa esittäytyy esimerkiksi suomalainen oregano eli mäkimeirami. Maarian pappilassa Turussa voi puolestaan nähdä ukkomansikoita.

(Kuvituskuva Scanstockphoto) Suomalaisen perunan perimää säilytetään pohjoismaisessa geenivarakeskuksessa NordGenissa. Siellä ovat tallessa myös viljojen sekä nurmi-, palko- ja öljykasvien geenit.

Aiheesta aiemmin:

Perinnekasvit voivat pelastaa tulevaisuutemme


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia