Suomessa on yrityksen hyvä syntyä

Suomi on yritykselle hyvä paikka syntyä. Kasvaa pitää kuitenkin ulkomailla. Näin ajattelevat monet startup-firmat.

Kasvuyritykset haaveilevat joko pörssiin listautumisesta tai rahakkaasta yrityskaupasta. Tavoitteen toteutuminen vaatii miljoonien eurojen tutkimus- ja kehitystyötä.

Kun valtio on leikannut rajusti tutkimusrahaansa, firmat hakevat pelastusta joukkorahoituksesta.

Sijoituspalveluyritys Springvest kartoittaa vuosittain satojen suomalaisyritysten kelpoisuutta sijoituskohteiksi. Joukkoon kuuluu runsaasti terveys- ja ympäristöteknologian, elintarvikealan sekä biotekniikan ja cleantech-alan firmoja.

Kemia-lehti kävi kysymässä kuulumiset kolmessa Springvestin rahoittamassa kasvuyrityksessä.

Northern Antibiotics kehittää täsmäantibioottia, jolla taistellaan niitä superbakteereja vastaan, joihin nykyiset antibiootit eivät tehoa.

ArcDia rakentaa infektiotautien diagnostiikkaan käytettäviä laitteita ja testisarjoja, joilla pystytään nopeasti tunnistamaan yhdestä näytteestä monta taudinaiheuttajaa.

Ductorin innovaatiolla voidaan poistaa typpi korkeatyppisestä orgaanisesta jätteestä, minkä jälkeen jäte voidaan hyödyntää biokaasun tuotannossa. Esimerkiksi kananlanta muuttuu näin saastuttajasta hyötyaineeksi.

Lue täältä numerossa 3/2019 ilmestynyt juttu, jossa kerrotaan yrityskolmikon tulevaisuuden näkymistä ja suunnitelmista.

(kuvassa) Springvestin Jouni Junkkila (vas.), Terhi Vapola, Päivi Malinen, Ulpu Tapanainen, Toni Lahti ja Markku Jussila ovat valmiina järjestämään rahoitusta lupaaville suomalaisille kasvuyrityksille. Kuva: Jose Tabares

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia