Suomi satsaa sähköpolttoaineisiin – LUT-yliopiston P2X-tutkimukselle miljoonarahoitus

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT on saanut Business Finlandilta neljän miljoonan euron rahoituksen power to x (P2X) -tutkimukseen.

Rahoituksella yliopisto rakentaa Lappeenrannan kampukselle uuden P2X-tutkimukseen erikoistuneen laboratorion. Laboratoriossa tutkitaan vedestä ja hiilidioksidista valmistettavia synteettisiä sähköpolttoaineita ja -kemikaaleja, joilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita.

LUT:n historian suurimpaan infrastruktuurihankkeeseen osallistuvat yliopiston kaikki tiedekunnat. Hanke aloitetaan ensi vuonna, ja uuden laboratorion on määrä valmistua vuoden 2025 loppuun mennessä.

”P2X-tutkimus on ajankohtaista sekä ilmastonmuutoksen torjumiseksi että koko Euroopan Venäjä-riippuvuuden vähentämiseksi RePowerEU-tavoitteiden mukaisesti”, sanoo LUT School of Energy Systems -tiedekunnan dekaani Olli Pyrhönen.

P2X-prosessissa tuotetaan vedestä sähkön avulla vetyä, joka reagoi joko teollisesta tuotannosta otetun tai ilmakehästä kaapatun hiilidioksidin kanssa. Reaktiolla voidaan tuottaa synteettisiä polttoaineita, kuten metaania tai metanolia. Ne voidaan jatkojalostaa nestemäisiksi polttoaineiksi ja esimerkiksi muovien raaka-aineiksi. Prosessissa käytetään useimmiten tuulisähköä.

Tutkimusyhteistyö teollisuuden kanssa laajenee

Kaakkois-Suomessa on suunnitteilla useita vetylaaksohankkeita ja niihin liittyviä teollisia investointeja. Lisäksi LUT ja energiayhtiö St1 kaavailevat Lappeenrantaan synteettisen metanolin pilottilaitosta.

Tulevan P2X-laboratorion odotetaan lisäävän merkittävästi LUT:n tutkimusyhteistyötä alan teollisuusyritysten kanssa.

”Uuden laboratorion avulla voimme kehittää energia- ja materiaalitehokkaita ratkaisuja synteettisten hiilivetyjen tuotantoon. Tutkimuksemme tukee yrityksiä, jotka suunnittelevat uusia tuotteita tai uutta teknologiaa niiden valmistamiseen”, Pyrhönen kertoo.

Laboratorioon aiotaan hankkia koelaitteita veden elektrolyysin, hiilidioksidikaappauksen ja polttoainesynteesin tutkimukseen sekä digitaalisia työkaluja erilaisten ratkaisujen mallintamiseen. Laboratorion toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota tutkimusyhteistyön vahvistamiseen.

”Laboratorioon tulee digitaalisia tutkimus- ja innovointiympäristöjä, joiden avulla voimme pitää yhteyttä tutkijoihin ympäri maailmaa ja jakaa tietoa tehokkaasti”, kertoo energiavarastoinnin professori Pertti Kauranen.

Merkittäviä vientimahdollisuuksia

Suurhanke vahvistaa paitsi Lappeenrannan myös koko maan P2X-osaamista. Laajamittainen synteettisten polttoaineiden ja kemikaalien valmistus avaisi Pyrhösen mukaan Suomelle merkittävän vientimahdollisuuden.

”Suuri pinta-ala ja harvaanasutut alueet tarjoavat hyvät mahdollisuudet lisätä edullista tuulisähkön tuotantoa”, sanoo Pyrhönen, jonka mukaan tuulivoimapotentiaalin täysimittainen hyödyntäminen edellyttää kuitenkin sektorikytkentää sähkön ja polttoaineiden välillä.

Business Finlandin rahoitus tulee EU:n elvytysrahaston kautta. LUT-yliopiston uutta P2X-laboratoriota rahoittavat myös EKSP-säätiö, Fortum, UPM, Lappeenrannan Energia, Danfoss ja Vaisala.

(Kuva LUT) LUT-yliopiston ja VTT:n Soletair-pilottilaitoksessa tuotettujen hiilivetyjen hiilidioksidi on napattu suoraan ilmakehästä. Prosessi toimii aurinkovoimalla.

Aiheesta aiemmin:

St1 kaavailee synteettisen metanolin tuotantolaitosta Lappeenrantaan

”Power to x -teknologiat energiantuotannon ytimeksi”

Power to x -teknologioihin haetaan lisää tehoa


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia